Sami, Samuli

Kotimaa

Miljonäärinainen kiistää rikossyytteet

Julkaistu: , Päivitetty:

Liikenainen Larisa Lisitsynin kotitoimiston kautta pyörinyt jopa 250 miljoonan markan laskutus ei syyttäjä Jarmo Toivolan mukaan kestä päivänvaloa. Larisa Lisitsyn kiisti maanantaina Lappeenrannan käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä kaikki syytteet.

Epäiltyjen tekojen aikana voimassa ollen lain perusteella törkeistä kirjanpitorikoksista voi saada enintään kolme vuotta vankeutta. Pariskuntaa vastaan aiemmin nostetut syytteet rahanpesusta eivät johtaneet tuomioihin.

Lisitsynien kaksi yritystä, Niko Trade Oy ja Massum Trade Oy, kuittasivat vuosien 1999-2003 aikana huikeita voittoja kahmalokaupalla. Perheyhtiö vaurastui välittämällä laitteita ja varaosia Venäjän öljyteollisuudelle länsimaisilta yhtiöiltä.

Oikeudessa kiisteltiin aamupäivällä kirjanpidosta ja siitä, oliko asiakkaiden maksujen ohjaaminen erillisille asiakastileille laillista. Syyttäjän mukaan tositteiden perusteella ei pysty todentamaan sitä, mihin töihin tulovirrat perustuivat.

Lisitsynien asianajaja Kari Korhosella oli täysin päinvastainen käsitys kuin syyttäjällä. Hänen mukaansa asiakastilejä ei saa viedä kirjanpitoon ja taseisiin.

Larisa Lisitsyn totesi oikeudessa, että hän ei myöskään voinut vaikuttaa venäläiseen kauppatapaan. Siinä keskeistä on komissiokauppa, jossa asiamies myy tai ostaa tavaroita omissa nimissään toisen laskuun.

- Jos ehdotimme komission osuudeksi viittä prosenttia, niin asiakas vaati sen olevan sata prosenttia kauppasummasta, Lisitsyn sanoi.

Larisa Lisitsyn oli vuoden 2005 verotuksessa Suomen rikkain nainen 2,7 miljoonan euron ansiotuloilla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  2. 2

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  5. 5

    Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

  6. 6

    Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

  7. 7

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  8. 8

    Turun imaami: ”Jos tekee näin, ei ole oikea muslimi”

  9. 9

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  10. 10

    Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. 6

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  7. 7

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  8. 8

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

  9. 9

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  10. 10

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  10. 10

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

  2. 2

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  3. 3

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  4. 4

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  5. 5

    Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

  6. Näytä lisää