Atso

Kotimaa

Kurdinaisen puolesta osoitettiin mieltä

Julkaistu:

Iranin kurdin Naze Aghain puolesta järjestettiin jälleen lauantaina mielenilmaus.

Poliisin arvion mukaan satakunta ihmistä kokoontui puolenpäivän jälkeen osoittamaan mieltään Helsinkiin Metsälän vastaanottokeskuksen liepeille. Kansanedustajista paikalla olivat Anni Sinnemäki (vihr.) ja Minna Sirnö (vas.).

Tapahtuman järjestänyt Vapaa liikkuvuus -verkosto ilmoitti tukevansa Aghaita. Lisäksi mielenosoittajat vaativat kaikkien Metsälässä säilössäolevien turvapaikanhakijoiden vapauttamista. Tapahtuma sujui rauhallisesti.

Aghai pääsi säilöstä perjantaina hallinto-oikeuden päätöksellä. Hänen asiansa käsittely on kuitenkin vielä kesken. Aghai oli tarkoitus käännyttää Suomesta ensi viikolla.

Hallinto-oikeuden varsinainen päätös asiasta saattaa tulla vasta kuukausien kuluttua. Aghai on saanut Suomesta kaksi kielteistä turvapaikkapäätöstä. Hänen itsensä mukaan palauttaminen Iraniin olisi hengenvaarallista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

  2. 2

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  3. 3

    EK8: Suninen paukautti pohjat – suomalaisilla kolmoisjohto

  4. 4

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  5. 5

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  6. 6

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  7. 7

    Saksalaiskuski kolaroi voimalla, pää retkahti osumasta – F1-harjoitukset keskeytetty jo kahdesti

  8. 8

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  9. 9

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  10. 10

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  11. Näytä lisää

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  7. 7

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  8. 8

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  9. 9

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  10. 10

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Putinin ja Niinistön päivällinen jouduttiin katkaisemaan kesken – Putin sai jäätelönsä vasta oopperan väliajalla

  2. 2

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  3. 3

    EK8: Suninen paukautti pohjat – suomalaisilla kolmoisjohto

  4. 4

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  5. 5

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  6. Näytä lisää