Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Elimäen kolaria edelsi kaahaus vastaantulevien kaistalla

Julkaistu:

Lauantai-iltana kolme henkeä vaatinut kolari Elimäellä oli erittäin raju. Edes turvavyöt eivät pelastaneet yhtä uhreista.

Poliisin tutkimusten mukaan viittä henkeä kyydittänyt Ford-henkilöauto oli ajanut ennen törmäystä ylinopeutta. Paikalla on 80 kh/h -nopeusrajoitus.

Ford oli myös oikaissut törmäyspaikkaa edeltävässä mutkassa vastaantulevien kaistaa käyttäen.

Samaista mutkaa oli vastakkaisesta suunnasta lähestynyt Toyota-henkilöauto, jossa oli kolme matkustajaa. Poliisin mukaan auton ajonopeus oli ilmeisesti ollut normaali, mutta ajoneuvo oli ollut melko keskellä tietä.

Ei ehtinyt edes
jarruttaa

Törmäys tapahtui n. 20-25 metriä nyppylän harjanteelta Jokelantien suuntaan. Fordin kuljettaja ei ollut ehtinyt jarruttaa lainkaan ennen törmäystä.

Toyotan kuljettaja ehti jarruttaa reilun kymmenen metrin matkan. Törmäyksen voimasta Toyota sinkoutui kymmenkunta metriä taaksepäin ja Ford jatkoi matkaansa muutaman metrin.

Törmäys on ollut erittäin kova. Autojen keulaosat vaurioituivat pahoin. Keliolosuhteilla ei ollut vaikutusta tapahtumiin. Tosin Toyotan kuljettajan havaintoja on saattanut heikentää osittain vastaan paistanut ilta-aurinko. Näkyvyys mutkan toiselle puolelle on pienen mäennyppylän ja tienvarren kasvuston vuoksi huono.

Turvavyö olisi ehkä
pelastanut 17-vuotiaan

Fordissa olleista nuorista 17-vuotias tyttö menehtyi vammoihinsa myöhemmin yöllä. Hän istui auton takapenkillä keskellä, eikä käyttänyt turvavöitä. Poliisin mukaan turvavyö olisi mahdollisesti pelastanut hänen henkensä.

Fordia ajoi 20-vuotias elimäkeläismies. Kyydissä oli myös kaksi 18-vuotista elimäkeläispoikaa ja 17-vuotias elimäkeläistyttö. Heilläkään ei ilmeisesti ollut turvavöitä päällä.

Toyotan kuljettajalla ei ollut turvavyötä, matkustajista ainakin takapenkillä istuneella naisella oli turvavyö, mutta se ei häntä pelastanut.

Toyotaa kuljettanut 21-vuotias kuusankoskelaismies ja takapenkillä istunut 25-vuotias helsinkiläisnainen menehtyivät välittömästi tapahtumapaikalla.

Poliisien tietojen mukaan viisi loukkaantunutta on edelleen sairaalahoidossa. Tilanne on vakiintunut kaikkien kohdalta, eikä heillä ole hengenvaaraa.

Esitutkinta jatkuu nimikkeinä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä kolme kuolemantuottamusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. 6

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  9. 9

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  10. 10

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  3. 3

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  4. 4

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. Näytä lisää