Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Hurja syöksy kuolemaan

Joulupäivä päättyi synkästi, kun nuori kuski menetti auton hallinnan öisellä moottoritiellä Vantaalla.

Yksi kuoli ja neljä loukkaantui, kun 15-18-vuotiaita nuoria täynnä ollut auto syöksyi yli suojakaiteen ja tippui katolleen moottoritien alikulkevalle tielle. Autossa matkustanut 17-vuotias vantaalaispoika kiidätettiin kriittisessä tilassa sairaalaan, jossa hän myöhemmin menehtyi vammoihinsa. Pojan lisäksi myös autossa matkustaneet neljä nuorta naista tarvitsivat sairaalahoitoa.

Auto romuttui onnettomuudessa täysin, ja palokunnan piti leikata metallia kappaleiksi saadakseen kaksi matkustajista irti. Menehtynyt vantaalaispoika istui auton takapenkillä, oikean puoleisen ikkunan vieressä.

Onnettomuus tapahtui joulupäivän iltana, hieman ennen puoltayötä, kun nuoret olivat ajamassa Lahdenväylää pitkin pohjoiseen vuoden 2002 Nissan Primeralla. Ratin takana istui 18-vuotias espoolaistyttö, joka oli saanut ajokortin vasta pari kuukautta sitten.

Vantaalla, hiukan ennen Korson liittymää, hän lähti ohittamaan toista ajoneuvoa loivassa kaarteessa. Vauhtia oli matkassa arviolta sata kilometriä tunnissa. Hänen kääntäessään autoa takaisin oikealla kaistalle, pääsi se liukkaalla tiellä hallinnasta. Auto ohjautui päin suojakaidetta ja rysähti sen yli moottoritien kaistojen väliselle pientareelle. Nuori kuljettaja menetti tuolloin auton hallinnan täysin.

Auto syöksyi pitkin piennarta pari kymmentä metriä, jonka jälkeen se osui betoniesteeseen, kiepsahti muhkuraisessa maastossa katolleen, pujahti lampputolpan vierestä ja tippui viisi metriä alas jyrkkää rinnettä.

Lopulta auto pysähtyi Lahdenväylän alittavalle Kulomäentielle. Matkustajat pysyivät koko hurjan matkan ajan kyydissä.

Autonromusta levisi pyörätielle suuri musta bensalammikko ja muovisia palasia oli vielä seuraavana päivänä hajallaan pitkin maastoa. Auton syöksy oli jättänyt rinteeseen näkyvän uurteen.

Kun tieto nuoren kuolemasta iltapäivällä levisi, useita tapaninpäivää viettäneitä vantaalaisia pysähtyi hiljentymään onnettomuuspaikalle.

Poliisi arvioi alustavasti, että onnettomuuden syynä oli pimeästä illasta johtunut heikko näkyvyys, tien liukkaus ja kuljettajan kokemattomuus. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

  6. 6

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  7. 7

    ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

  8. 8

    Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

  9. 9

    Kello tikittää satojen miljoonien Sampo-potille – torstaina on edessä historiallinen päätös

  10. 10

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  4. 4

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  5. 5

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  6. 6

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  7. 7

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  8. 8

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  4. 4

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  5. 5

    Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

  6. Näytä lisää