Ritva

Kotimaa

Valikko

Lipposen auto ratsattiin MM-kisoissa

Julkaistu:

Eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen virka-auto ratsattiin yleisurheilun MM-kisoissa. Tuohtunut Lipponen vaati poliisilta selvitystä virka-autonsa turvatarkastuksesta.

Asia johti arvovaltakiistan piirteitä saaneeseen kirjeenvaihtoon eduskunnan ja Helsingin poliisin välillä.

Pohjalaispoliisien toimittamasta turvatarkastuksesta kertoi eilen sanomalehti Pohjalainen. Lehden tietojen mukaan Lipponen vaati selvitystä virka-autonsa turvatarkastuksesta, koska piti pahana autossa olleiden papereiden penkomista ja peräsi siksi menettelytapoja.

Pohjalaisen mukaan tilanteesta oli syntynyt hämminki ja hermostuminen. Tarkastettava oli pitänyt toimenpidettä liioiteltuna ja epäasianmukaisena.

Tapahtumat alkoivat, kun kaksi Seinäjoelta kotoisin olevaa liikkuvan poliisin miestä päätti ratsata Lipposen virka-auton Espoon Otaniemessä kisojen alusviikolla. Kisojen kunniatoimikuntaan kuuluva Lipponen oli tuolloin matkalla kisakylän avajaisiin.

- Hän oli itseoikeutettu osallistuja siellä, eduskunnan turvallisuuspäällikkö Jukka Savola muistuttaa.

Lipposen Mercedeksessä oli asianmukainen ajolupa, mutta kuljettajalla ei jostain syystä ollut akkreditointia, jolla olisi päässyt alueelle.

Autonkuljettajan oli käsketty ajaa kisakylään sisälle, joten auto piti ennen sitä tarkastaa. Maakunnan miehet ryhtyivät pelotta toimiin.

- Se oli aivan samanlainen rutiinitarkastus, joka olisi tehty kenelle tahansa, MM-kisojen turvatarkastusten operaatiojohtaja, Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Jari Liukku puolustautuu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. 6

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  7. 7

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  8. 8

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  9. 9

    Poliisi löysi viisi päätöntä ruumista Meksikossa – viereen oli jätetty kirje

  10. 10

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  4. 4

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  5. 5

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  6. Näytä lisää