Urpo

Kotimaa

Valikko

Taloussanomat muuttuu verkkojulkaisuksi vuoden vaihteessa

Julkaistu:

Taloussanomien ja ITviikon ilmestyminen päättyy vuoden lopussa. SanomaWSOY-konserniin kuuluva lehti keskittyy jatkossa pelkästään verkkopalveluihin. Taloussanomien uudeksi päätoimittajaksi on valittu Juha-Pekka Raeste, 45.

Hän aloittaa päätoimittajana 12. marraskuuta. Tällä hetkellä Raeste työskentelee Helsingin Sanomissa taloustoimittajana.

Taloussanomien tavoitteena on rakentaa Suomen johtava sähköisten talouspalveluiden liiketoimintakokonaisuus.

- Taloussanomilla on verkossa valtavat mahdollisuudet. Siirrämme voimavarat sinne, missä on talouskustantamisen tulevaisuus. Tämä on merkittävä strateginen ratkaisu, Sanoman toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen perustelee.

Pentikäisen mukaan taloustiedon markkinoilla on tapahtumassa selkeä muutos. Tietoa haetaan yhä enemmän sähköisistä palveluista. Sekä lukijat että mainostajat ovat siirtyneet selvästi enemmän verkkoon.

Järjestely ei johda näillä näkymin henkilöstön irtisanomisiin, koska valtaosa Taloussanomien nykyhenkilöstöstä tarvitaan sähköisissä toiminnoissa ja osa kyetään työllistämään Sanoman muissa yksiköissä.

Jos Taloussanomien sähköisessä organisaatiossa tai muissa Sanoman yksiköissä ei ole sopivia tehtäviä, etsitään muita ratkaisuja.

- Teemme Suomen johtavan talousverkkopalveluiden kokonaisuuden. Tarvitsemme sitä varten vahvan tekijäjoukon. Haluamme hoitaa muutoksen tavalla, joka sopii Sanoman henkilöstöpolitiikan perinteisiin, Pentikäinen perustelee.

Raeste innoissaan
uudesta haasteesta

Taloussanomien päätoimittajaksi ja toimitusjohtajaksi nimitetty Raeste iloitsee haasteesta.

- Talouspalveluiden markkinoilla olemme uuden ajan kynnyksellä. Internet tarjoaa huikeat mahdollisuudet kehittää nykyisiä ja uusia palveluita ja brändejä. On hienoa päästä rakentamaan uutta maailmaa Taloussanomien osaavan henkilöstön kanssa SanomaWSOY:n vahvalla tuella, Raeste sanoo.

Raeste työskentelee tällä hetkellä Helsingin Sanomien taloustoimittajana. Hän on ollut aiemmin mm. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen esimies sekä sisältö- ja asiakkuusjohtaja SanomaWSOY:n 2ndhead-mobiiliportaalissa.

- Raeste on paitsi arvostettu taloustoimittaja myös uuden rakentaja ja konseptien kehittäjä. Hänellä on taito innostaa muita. Hänellä on monipuolinen sähköinen kokemus ja ymmärrys, Pentikäinen perustelee valintaa.

Taloussanomien verkkopalveluilla (taloussanomat.fi, digitoday.fi ja itviikko.fi) on ollut parhaimmillaan selvästi yli 300 000 eri viikkokävijää. Taloussanomien sähköisiin palveluihin kuuluu myös uutistoimisto Startel.

SanomaWSOY:n strategisena tavoitteena on panostusten lisääminen digitaaliseen mediaan. Taloussanomien keskittyminen sähköiseen liiketoimintaan tukee tätä strategista valintaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  4. 4

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  5. 5

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  6. 6

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  7. 7

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Reuters: Brittipoliisi teki jo seitsemännen pidätyksen Manchesterin iskuun liittyen

  10. 10

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  2. 2

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  7. 7

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  8. 8

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  9. 9

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  10. 10

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  2. 2

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  3. 3

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  4. 4

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  5. 5

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  6. Näytä lisää