Mauri

Kotimaa

Kahvivieraat hukkuivat

Julkaistu:

Naapuri varoitti hetki ennen kohtalokasta onnettomuutta huonosta jäätilanteesta, mutta rovaniemeläispariskunta katosi kelkkoineen sumuun ja hukkui sulaan.

Perjantai-iltana Rovaniemen Meltauksessa Petäjäkoskeen vajonneessa moottorikelkassa ollut keski-ikäinen aviopari on yhä kateissa. Hukkuneista mies oli 55- ja nainen 54-vuotias.

Poliisin, palolaitoksen, rajavartioston ja vapaaehtoisten etsinnät eivät tuottaneet viikonloppuna tulosta, ja poliisi jatkaa huomenna etsintää ruumiskoiran avulla.

- Kävin loppiaisena syömässä pariskunnan luona, ja päätimme iltayhdeksän maissa lähteä käymään vastarannalla kahvilla, kertoo onnettomuuskelkan perässä ajanut Antti Mattanen.

- Kävin aiemmin päivällä katsomassa koskea. Huonon jäätilanteen vuoksi sanoin, että mennään kelkoilla maata pitkin. Kelkka lähti kuitenkin jäälle rannan suuntaisesti ajaen vain muutaman metrin päässä joenpenkasta.

Tuttavapariskunnan loppiaiskahville kutsuneet Veikko ja Ritva Pallari pelkäsivät pahinta, sillä talvi on pohjoisessakin epätavallisen leuto ja jäät ohuita.

- Lähdin jäälle katsomaan ensin kelkalla ja sitten kävellen. Huomasin, että moottorikelkan jäljet päättyivät railoon vähän matkan päässä rannastamme, Veikko Pallari kertoo.

Kaksi muutakin turmaa

Kaksi teini-ikäistä tyttöä loukkaantui eilen Seinäjoelle törmättyään moottorikelkalla autoon.

Eteläkarjalainen mies loukkaantui vakavasti rysäytettyään moottorikelkalla päin grillikatosta Puumalassa.

Lue lisää Ilta-Sanomista!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  9. 9

    Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

  10. 10

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  2. 2

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  3. 3

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  4. 4

    Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. Näytä lisää