Leo

Kotimaa

Valikko

Saiko Tanja Karpela bakteerin matkoilta?

Julkaistu:

Kulttuuriministeri Tanja Karpelan (kesk) sairauden syy voi olla ulkomailta saatu infektiotartunta.

Karpelan oireita ovat olleet alhainen hemoglobiini, painonlasku sekä huimaus. Hänen avustajansa Seija Turtiaisen mukaan ministeri on syönyt kunnolla, mutta ruoka ei ole pysynyt sisällä, vaan on "tullut läpi".

Helsingin Meilahden sairaalan päivystyksen ja valvonnan ylilääkäri Sinikka Pohjola-Sintonen kertoo, että kyseiset oireet liittyvät usein tulehdukselliseen suolistosairauteen.

- En tiedä tarkemmin ministerin tapauksesta, mutta suolistosairaus voi olla infektioperäinen ja esimerkiksi saatu matkoilta, hän sanoo.

Ripuli ja hemoglobiinin lasku voi myös olla oire suoliston kroonisesta tulehdussairaudesta, joiden tarkkaa syytä ei tiedetä.

Karpelan avustaja epäili lehtikirjoittelun aiheuttaman stressin olevan syynä ministerin huonoon kuntoon.

- En usko, että stressi voi aiheuttaa näitä kaikkia oireita. Stressi voi tietysti olla myötävaikuttavana tekijänä erilaisissa sairauksissa, mutta se ei suoranaisesti laske hemoglobiinia, Pohjola-Sintonen sanoo.

Karpela on matkustellut viime kuukausina ahkerasti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  6. 6

    Himohamstraaja ei nähnyt lattiaansa vuosiin – näky kuin suoraan painajaisista

  7. 7

    Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

  8. 8

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  9. 9

    Keuhkosyöpään kuollut näyttelijä Michael Nyqvist salasi sairautensa – vain lähimmät tiesivät: ”Hänellä oli vielä niin paljon annettavaa”

  10. 10

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  9. 9

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  10. 10

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  6. Näytä lisää