Alvar, Auno

Kotimaa

Elinkeinon menettäminen pelottaa thai-hierojia

Julkaistu:

Poliisin tekemän erityisselvityksen mukaan osaa Suomen thai-hierontapaikoista epäillään veropetoksista sekä kirjonpitorikoksista. Myös seksipalveluja epäillään tarjottavan yleisesti.

Ilta-Sanomat lähti selvittämään asiaa hierojien kannalta. Tavoitteena oli kysyä alan edustajilta, minkälaista työ on, mitä hierojat pitävät rikollisena toimintana sekä miltä tulevaisuus näyttää?

Kohteeksi otimme Helsingin thai-hierontapaikkojen keskuksen, joka löytyy Kalliosta Vaasankadun kulmakunnilta.

Vierailimme kymmenessä thai-hierontapaikassa, mutta varsin laihoin tuloksin. Käytäntö oli jokaisessa sama. Ovikelloa soittamalla tai oveen koputtamalla hierojat raottavat ovensuun verhoa ja päättävät, onko tulija tervetullut vai ei.

Rikosselvitys on kiristänyt tilanteen niin kireäksi, että peräti seitsemässä paikassa toimittajaa ei edes päästetty ovesta sisälle. Vain yhteen liikkeeseen pääsimme sisään keskustelemaan. Sielläkin kuvauskielto oli aivan ehdoton.

Keskustelu osoitti, että pelko toiminnan jatkumisesta on suuri. Yllättäen hierojat vakuuttivat olevansa tyytyväisiä työhönsä. Tyytymättömyyttä aiheuttavat suomalaisten ennakkoluuloisuus, rasistiset ongelmat sekä paineet alan joutumisesta julkisuuden valokeilaan.

Hierojat halusivat varsin nopeasti kumota epäilyt veropetoksista, ilman että toimittaja edes kysyi asiasta. Tuskastuneena hierojat tilittivät, että kaikki luvat ovat kunnossa ja verot maksetaan niin kuin pitääkin.

- Miksi emme siis saa vain tehdä työtämme, tytöt kysyivät.

Tiedusteltaessa seksipalveluista oli rivien välistä luettavissa asian todellinen laita. Kysymyksen esittämisen jälkeen osa tytöistä ei ollutkaan töissä kyseisessä paikassa tai suomen kieli oli liian heikolla pohjalla, jotta kysymys olisi ymmärretty.

Hierojat kuitenkin suostuivat myöntämään sen, että tiesivät muutamia paikkoja, joissa maailman vanhinta ammattia harjoitetaan.

Poliisi ei kuitenkaan ryhdy suoriin toimenpiteisiin, vaan jatkaa lisäselvityksillä. Lainvalvojan mukaan kyse on enemmänkin sosiaalisesta ongelmasta, jonka hoitamisessa muut viranomaiset voivat paremmin auttaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

  4. 4

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  5. 5

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  6. 6

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  7. 7

    Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

  8. 8

    Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

  9. 9

    Prinssi Harry ei saanut silmiään irti Meghan Marklesta – vilkuili jatkuvasti 18 penkin päässä istunutta näyttelijärakastaan

  10. 10

    Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  3. 3

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  6. 6

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  7. 7

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  8. 8

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  9. 9

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  10. 10

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  3. 3

    Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

  4. 4

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  5. 5

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  6. Näytä lisää