Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Marko Ahtisaari lähti Nokiasta

Nokian muotoilustrategiajohtaja Marko Ahtisaari, 37, on lähtenyt yhtiöstä. Hänen seuraajakseen on valittu amerikkalainen Kurt Walecki.

Marko Ahtisaari oli Nokian muotoilun ja laitekäyttötutkimuksen päätekijöitä parin vuoden ajan. Hän tuli yhtiöön 2002 ja eteni nopeasti.

Ahtisaari kirjoittaa nettisivuillaan siirtyneensä yhtiön ulkopuolelle kansainväliseen tehtävään, josta kertoo vasta lähiaikoina.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen kertoo Ahtisaaren lopettaneen syyskuun alussa.

- Hänellä on omia suunnitelmia. Olisimme mielellään pitäneet hänet talossa, mutta ovethan ovat auki, Arja Suominen toteaa IS:lle.

Nokiaa on arvosteltu ohuimpien puhelinlaitteiden trendistä myöhästymisestä. Tiistaina Nokia julkisti N75-kännykän, joka odotuksista poiketen oli tavallisen paksuinen. Keväällä 2004 yhtiö oli minikriisissä, jonka sanottiin johtuneen simpukkamallien puutteesta.

Marko Ahtisaari kertoi elokuun lopussa, että hänen tehtävänsä Nokialla oli mm. vastata muotoilun strategisista kysymyksistä ja varmistaa eri tuoteryhmien mallien erilaisuus.

Nokian design-maineen luonut amerikkalainen Frank Nuovo jätti paikkansa huhtikuun alussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  6. 6

    Kommentti: Herätys SM-liiga – mikä ihme siinä voi olla niin vaikeaa?

  7. 7

    Pahin skenaario Pohjois-Koreasta – tutkija: ”Piste, jolloin Yhdysvaltojen kärsivällisyys loppuu”

  8. 8

    Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

  9. 9

    Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär täytti 18 vuotta – julkaisi hemaisevan kuvan: ”Oikeesti oon aina pikku-Olivia”

  10. 10

    Sanni Grahn-Laasonen: Opintotukeen huoltajakorotus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  7. 7

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  8. 8

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  9. 9

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  10. 10

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  2. 2

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  3. 3

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Sipilä MTV:lle: Kolme uutta ministeriä

  6. Näytä lisää