Minja, Miisa

Kotimaa

Tehy ilmoittaa irtisanoutuvien määrän huomenna

Julkaistu:

Hoitoalan ammattiliitto Tehy päättää maanantaiaamuna työtaistelutoimiensa laajuudesta. Satoja tai tuhansia sairaanhoitajia aikoo marraskuussa irtisanoutua työpaikoistaan vauhdittaakseen alan palkkaneuvotteluja.

Ylen uutisten mukaan irtisanoutuvia voisi olla noin 2 000. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan suurten yliopistollisten keskussairaaloiden ohella listalla ovat Jorvin ja Peijaksen sairaalat sekä Turku, Jyväskylä, Lahti, Seinäjoki, Pori, Joensuu ja Kokkola. Lisäksi mukana olisi 11 terveyskeskusta.

Tehyläiset ovat viikonlopun aikana keränneet sitoumuksia hoitajilta, jotka ovat valmiita irtisanoutumaan työstään palkkakiistan vuoksi.

Tehy ilmoittaa aamupäivällä työtaistelutoimien laajuudesta, toteuttamistavasta ja mahdollisista muista painostustoimista sekä valtakunnansovittelijalle että kuntatyönantajalle.

Kukin hoitaja päättää itsenäisesti omasta ratkaisustaan. Liitto lähtee kuitenkin siitä, että kukaan ei palaa töihin ennen kuin kaikki palaavat. Tarkoitus on sopimuksen yhteydessä taata, että kaikki irtisanoutuneet otetaan takaisin töihin.

Tehy tavoittelee palkkoihin 15 prosentin kuoppakorotusta kunta-alan yleisen 9 prosentin palkankorotuslinjan lisäksi. Tämä tietäisi vähimmäis- ja peruspalkkoihin 400-600 euron korotuksia vajaan 2,5 vuoden sopimuskauden aikana.

Hoitajien palkat nousisivat näin 24 prosenttia. Työmarkkinoiden yleinen palkankorotuslinja on syksyn aikana ollut noin 8-12 prosenttia.

Tehyn arvion mukaan sairaanhoitajien vähimmäispalkka olisi tällaisten korotusten jälkeen 2 190 euroa kuukaudessa. Esimiestehtävissä se nousisi 2 420 euroon kuukaudessa. Kuntatyönantajan mukaan palkat ovat jo nyt keskimäärin noin 2 400 euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  5. 5

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  6. 6

    Vaasassa uhkaava kerrostalopalo – kaksi loukkaantunut, asukkaat evakuoitu kouluun

  7. 7

    HS-gallup: Vihreiden nousukiito hiipunut – Sdp nousi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

  10. 10

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  5. 5

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  9. 9

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  10. 10

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  5. 5

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  6. Näytä lisää