Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Asuntomurtojen aalto iski Helsinkiin

Murtovarkaat ovat iskeneet pienen ajan sisällä lukuisiin kerrostaloasuntoihin Helsingin Haagassa ja Pikku Huopalahdessa.

Marraskuun lopulla ja joulukuussa murtautujat ovat vierailleet kymmenessä kerrostaloasunnossa.

Tekijät ovat pujahtaneet maatasossa oleviin huoneistoihin parvekkeen ovesta, jonka he ovat vääntäneet väkisin auki. Yläkerran asuntoihin vorot ovat menneet avaamalla esimerkiksi postiluukun kautta oven, joka ei ole ollut takalukossa.

Asunnoista murtoveikkojen matkaan on lähtenyt koruja, kameroita ja pientä elektroniikkaa. Joissain tapauksissa tekijät ovat saaneet itselleen pankkikortin ja tunnusluvun, ja he ovat nostaneet automaatista rahaa.

Marraskuun loppuun mennessä Helsingissä on tapahtunut yli 350 asuntomurtoa. Määrä on 20 enemmän kuin viime vuoden marraskuuhun mennessä. Eniten murtoja on tehty Pasilan poliisipiirissä, johon esimerkiksi Haaga ja Pikku Huopalahti kuuluvat.

Poliisi varoittaa, että murtojen riski kasvaa huomattavasti joulun alla, jota pidetään varkaiden erityisenä sesonkina

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  2. 2

    Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

  3. 3

    Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

  8. 8

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  9. 9

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  10. 10

    Kasperi Kapasen kausi jatkuu AHL:ssä – USA ei saa Matthewsia tai Kanea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  7. 7

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  8. 8

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  9. 9

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  2. 2

    Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

  3. 3

    Piers Morgan tyrmistyi Kim Kardashianin käsittelemättömistä bikinikuvista – ruoti tähden takapuolen muhkuroita aamu-tv:ssä

  4. 4

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  5. 5

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  6. Näytä lisää