Alma

Kotimaa

Valikko

Asianajaja: Ulvilan surmasta vangittu syytön

Julkaistu:

Asianajaja Jouko Kauppila on hyvin varma siitä, että Ulvilan surmasta epäiltynä vangittu mies on syytön. Kauppila toimii vangitun porilaismiehen puolustusasianajajana.

- Olen kohta neljäkymmentä vuotta toiminut tällä alalla. Jotain epäillyn käytös paljastaisi, jos hän olisi murhaaja. Täydellinen psykopaatti voisi käyttäytyä verityön jälkeen kuten syytön. Mutta päämiehestäni ei saa psykopaatin vaikutelmaa, Kauppila kertoo.

Kauppila puolustaa epäiltyä oikeudenkäynnissä Porissa perjantaina. Oikeus päättää tuolloin, jatketaanko miehen vangitsemista. Porin käräjäoikeus vangitsi miehen viime lauantaina syytä epäillä -perusteella. Poliisilla on perjantaihin asti aikaa kerätä lisää näyttöä miehen syyllisyydestä.

Kauppila sanoo olevansa täysin varma päämiehensä syyttömyydestä sen perusteella, mitä nyt tietää tapauksesta. Kauppila kertoo, että esille ei ole tullut mitään, mikä puoltaisi vangitsemisen jatkamista perjantaina.

- Sittenhän asia muuttuisi dramaattisesti, jos poliisilla olisi esittää teknistä näyttöä kuten sormenjäljen tai dna-näytteen yhteensopivuus surmapaikan näytteiden kanssa.

Kauppilan mukaan vangituksi joutuminen murhasta epäiltynä on ollut vangitulle hirveä paikka.

- Lähinnä hän suree sitä, mitä läheiset ja ystävät joutuvat kestämään. Itse hän on kestänyt hyvin ja on tarmoa täynnä.

Verityö tehtiin viime joulukuun ensimmäisenä yönä Ulvilassa. Naamioitunut mies tunkeutui kuusihenkisen perheen omakotitaloon ja surmasi perheen isän sekä haavoitti perheen äitiä teräaseella.

Surman johdosta on aiemmin ollut pidätettynä viisi tai kuusi henkilöä, mutta ketään ei ole aiemmin vangittu.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Pamela Andersonilla upea edustusasu – rinta oli vilahtaa iltapuvun "halkiosta"

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  2. 2

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. Näytä lisää