Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

Kirkon sytytys vain humalaisen päähänpisto?

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi on pidättänyt kolme 18-20-vuotiasta nuorta epäiltynä Porvoon tuomiokirkon polttamisesta. Pidätettynä on yksi tyttö ja kaksi poikaa.

Ylikomisario Bengt Renlundin mukaan kolmikko ilmoittautui itse poliisille maanantai-iltana ja kertoi olevansa vastuussa kirkkopalosta. Poliisi oli jo tuolloin kolmikon perässä.

Heidät on pidätetty todennäköisin syin epäiltynä törkeästä tuhotyöstä. Tuomiokirkko syttyi palamaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hiukan kahden jälkeen. Nuoret ottivat yhteyttä poliisiin illalla seitsemän aikoihin. Epäillyt olivat tekohetkellä humalassa.

- He ovat olleet kyllä reilusti alkoholin vaikutuksen alaisina, Renlund sanoo.

Teon motiivista poliisilla ei vielä ole tarkempaa tietoa. Renlundin mukaan selkeää motiivia ei ole tullut kuulustelujen missään vaiheessa esille. Epäilyksenä on, että teon taustalla olisi vain humalaisen päähänpisto.

Nuorten vangitsemista
vaadittava huomenna

Poliisi on edistynyt huomattavasti palon tutkinnassa. Nyt sille on muodostunut kuva tapahtumien kulusta ja nuorten tekemisistä ennen paloa ja sen jälkeen. Epäiltyjä on kuulusteltu jo useita kertoja, ja kuulustelut jatkuvat yhä.

Nuorten vangitsemisesta on päätettävä torstaihin mennessä. Poliisin on vaadittava heitä käräjäoikeudessa vangittaviksi tai laskettava vapaalle jalalle. Renlund ei vielä halua kertoa, aikooko poliisi vaatia vangitsemista.

Epäilty rikos on kuitenkin vakava, ja siitä voi seurata jopa kymmenen vuoden vankeustuomio. Teon minimirangaistuskin on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Pidätetyt nuoret eivät ole poliisille entuudestaan tuttuja eikä heillä ilmeisesti ole aiempaa rötöstaustaa. Kolmikko on kotoisin eri paikkakunnilta Porvoon kihlakunnan alueelta.

Tuli ei syttynyt
bensiinin avulla

Renlund on tyytyväinen siitä, että silminnäkijät ovat olleet aktiivisesti yhteydessä ja kertoneet havainnostaan. Poliisi sai tuomiokirkon palon jälkeen runsaasti vihjeitä kaupungilla ja kirkon lähellä liikkuneista nuorisoseurueista.

Tietojen perusteella kyettiin heti sulkemaan tutkinnan ulkopuolelle sellaisia ihmisiä, joilla ei ollut tekemistä kirkon palon kanssa.

- Kuvattu seurue olisi joka tapauksessa ollut meidän näpeissämme melko pian, Renlund sanoo.

Teknisissä tutkimuksissa on selvinnyt, ettei kirkkoa ole sytytetty palavien nesteiden avulla.

- Tulentekovälineitä tietenkin pitää käyttää, mutta en nyt taktisista syistä lähde sen enempää kertomaan.

Poliisi selvittää parhaillaan sitä, kuka kolmikosta on tehnyt mitäkin. He kaikki ovat kuitenkin olleet tuomiokirkolla.

Poliisi ei enää etsi tuhotyöstä epäiltyjä vaan on vakuuttunut, että kaikki epäillyt ovat jo pidätettyinä. (STT)

Halonen vieraili Porvoon palopaikalla

Porvoon tuomiokirkon tulipalo

Katso kuvagalleria Porvoon tuomiokirkon palosta

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

  6. 6

    IS koeajoi: Huomattavan edullinen aito Harley-Davidson – hinta ei paista tämän prätkän ulkonäöstä!

  7. 7

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  8. 8

    Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

  9. 9

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  10. 10

    HS: Annikki Tähden kuolinilmoitus julkaistiin tänään – mukana puhutteleva katkelma iskelmälegendan omasta tulkinnasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  4. 4

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  5. 5

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  6. 6

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  7. 7

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  8. 8

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  9. 9

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  10. 10

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

  6. Näytä lisää