Olli, Olavi

Kotimaa

"Miksi käänsit selkäsi, Jumala?"

Julkaistu:

Kahden viime viikon aikana suomalaiset ovat nähneet mediassa piispan, joka murtuneella äänellä tunnustaa, kuinka usko armolliseen Jumalaan on koetuksella.

Piispan, joka kyyneleet silmissä toteaa, että "rukoukset kuihtuvat huulille", "olo maanmiesten keskellä on voimaton" ja "miksi Luoja sallii ihmisiä kohdeltavan tällä tavoin?".

Thaimaassa suomalaisia uhreja auttanut Helsingin piispa Eero Huovinen on yksi niistä harvoista, joka on näyttänyt avoimesti tunteensa. Siinä missä moni viranomainen on pitänyt virallisen ilmeensä, ei piispa ole edes yrittänyt.

Eilen Helsingin tuomiokirkossa pidetyssä, Aasian uhrien muistoksi pidetyssä suruhartaudessa Huovinen vaikutti jo tyynemmältä.

Liikutus ja empatia olivat silti yhä läsnä, kun hän kätteli kirkkoon saapuneita omaisia ja muita osallistujia. Hartaushetkessä pitämässään puheessa piispa jatkoi kipeää uskon pohdintaansa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. 6

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  7. 7

    Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  2. 2

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  3. 3

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  4. 4

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  5. 5

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  6. 6

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    IS seuraa aika-ajoja: Räikkösen ja Vettelin huippuvauhti jatkuu – Verstappen haastaa Ferrari-kuljettajat

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. Näytä lisää