Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Vanhanen: Puolustusselonteko tehdään 2008

Julkaistu:

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko tehdään sittenkin alkuperäisen aikataulun mukaan ensi vuonna.

Vanhanen sanoi Yleisradion Lauantaiseurassa, että päätökset valmisteluista tehdään kesäkuussa ja työ alkaa lomien jälkeen.

Valmistelu on Vanhasen mukaan hallitusvetoista, mutta myös parlamentaarinen seurantaryhmä tullaan perustamaan, jotta eduskuntakin pysyisi ajan tasalla.

Selonteon lykkäämistä vuoteen 2009 on harkittu muun muassa EU:n perustuslain avoimen tilanteen takia, mutta Vanhasen mukaan hallituksen johtoryhmä on nyt päättänyt, että alkuperäisestä aikataulusta pidetään kiinni.

Nato-jäsenyyttä
ei haeta

Vanhanen totesi lisäksi, että Nato-jäsenyyttä ei haeta selonteon yhteydessä. Pitemmälle tulevaisuuteen ulottuvaan aikaan hän ei halunnut ottaa kantaa.

- Selonteon yhteydessä, joka on noin vuoden-kahden aikajänne, ei tulla Nato-jäsenyyttä hakemaan, Vanhanen sanoi.

Hän muistutti, että asia oli esillä myös presidentinvaalien aikaan, jolloin ehdokkaat torjuivat ajatuksen lyödä lukkoon turvallisuuspoliittista linjaa kuudeksi vuodeksi.

Tämä kannanotto ei Vanhasen mukaan kuitenkaan tarkoita sitä, että jäsenyyshakemus olisi ajankohtainen parin vuoden päästä.

- Keskeisissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa asioissa valtionjohto ei voi lähteä vuosien päähän sanomaan, mitä tehdään tai mitä ollaan tekemättä, Vanhanen linjasi.

Afganistanin riskit
tiedostettu

Pääministerin mukaan suomalaisen rauhanturvaajan kuolema Afganistanissa ei aiheuta tarvetta arvioida Suomen osallistumista uudelleen. Ratkaisut pitkäjänteisistä operaatioista on tehtävä pitemmällä tähtäimellä, ei yksittäisten tapausten pohjalta.

- Riski on tiedostettu jo kun Afganistanin operaatioon on lähdetty. Mutta tällainen tapahtuma tietysti vaikuttaa kokonaisarvioon. Afganistanissa on ollut muitakin tilanteita jossa olisi voinut tulla enemmänkin uhreja, Vanhanen sanoi.

Vanhasen mukaan vaikuttaa siltä, että Afganistanissa riskialue on selvästi laajentunut alkuvuodesta. Hän muistutti, että maassa kuitenkin tarvitaan kansainvälisen yhteisön läsnäoloa.

- Kansainvälisellä yhteisöllä on vastuu olla myös vaikeissa operaatioissa mukana, Vanhanen muistutti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  4. 4

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  5. 5

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  6. 6

    Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

  7. 7

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  10. 10

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  7. 7

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  8. 8

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  9. 9

    Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

  10. 10

    Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  4. 4

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  5. 5

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  6. Näytä lisää