Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Koulupojalle sakot YouTuben karaokevideosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Nurmeksen käräjäoikeuden mukaan 15-vuotias koulupoika syyllistyi kunnianloukkaukseen, kun hän laittoi opettajansa karaoke-esityksen internetin YouTube-sivustolle.

Poika tuomittiin perjantaina maksamaan 15 päiväsakkoa eli 90 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan naisopettajalle tilapäisestä haitasta (psyykkisestä haitasta) 200 euroa ja kärsimyksestä 600 euroa.

Koulun vappujuhlassa kuvattua videota ehdittiin katsoa internetissä yli 600 kertaa. Sen otsikko oli Karaoke of the mental hospital (Mielisairaalan karaoke), ja esitykseen oli lisätty muun muassa englanninkielinen teksti hullun laulamisesta karaokessa.

Käräjäoikeuden mukaan kyseessä oli valheellinen tieto tai ainakin vihjaus, joka aiheutti opettajalle vahinkoa tai kärsimystä.

Opettajalle aiheutui muun muassa unihäiriöitä, ajoittaista ahdistuneisuutta ja lieviä masennusoireita.

Käräjäoikeus perusteli ratkaisuaan varsin laajasti. Se katsoi muun muassa, että YouTube on rinnastettavissa joukkotiedotusvälineeseen. Opettaja oli tunnistettavissa videosta. Kyseessä ei ollut viranhoitoon liittyvästä kärkevästä arvostelusta tai hyväksyttävänä pidettävästä parodiasta.

- Käräjäoikeus ei pidä hyväksyttävänä sitä, että henkilöstä esitetään pilailutarkoituksessa valheellisia ja loukkaavia väitteitä hänen terveydentilastaan, todetaan ratkaisun perusteissa.

Oikeuden mielestä pojan on täytynyt ymmärtää, että hänen tekonsa on ollut omiaan aiheuttamaan opettajalle vahinkoa tai kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa varsinkin kouluyhteisössä.

Kärsimyskorvausta soviteltiin alaspäin kolmanneksella tuomitun nuoren iän takia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  2. 2

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  3. 3

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  4. 4

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  5. 5

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  6. 6

    Manchesterin iskun kolmas nimetty uhri on 26-vuotias John – ”Kaunis sielu”

  7. 7

    Samu Haber sai vuonna 2006 tuomion neljästä törkeästä petoksesta – lomaosakkeilla huijattiin lukuisia suomalaisia

  8. 8

    Kolme asiaa, joista lähes kaikki pariskunnat riitelevät vähän väliä – näin vältät ne

  9. 9

    Koululaisia kuljettanut vesibussi rysähti laituriin – ikkunat rysähtivät lasten niskaan

  10. 10

    HIFK-HJK 23.5.2017, studiolähetys klo 17.45

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  5. 5

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  8. 8

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  2. 2

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  3. 3

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  4. 4

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  5. 5

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  6. Näytä lisää