Urpo

Kotimaa

Valikko

Vanhanen: Lainkuuliaisuudesta kysyminen loukkaavaa

Julkaistu:

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei suvaitse ministerien lainkuuliaisuuden selvittämistä kyselyin.

Vanhanen sanoi tänään Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla pitävänsä loukkaavana ja sopimattomana sitä, että ministereiltä kysytään, ovatko he maksaneet esimerkiksi tv-lupansa tai teettäneet kotitalous- tai remonttityötä pimeästi.

Pääministerin mukaan lain kunnioittamista tulee pitää itsestäänselvyytenä, eikä sitä ole syytä ministerien osalta kyseenalaistaa.

Vanhasen mukaan tällaiset kyselyt johtaisivat erillisiin median ministerien lainkuuliaisuudesta pitämiin rekistereihin, jollaisia hän ei pidä suotavana. Pääministerin mukaan laissa määritellyt säännökset riittävät.

- Minusta tämä on itsestään selvää, että jokainen on lainkuuliainen, hän toisti.

Kun Vanhaselta kysyttiin, miksi vastaaminen kysymykseen tv-luvasta ja pimeiden töiden teettämisestä on niin vaikeaa, hän viittasi edelleen siihen, mihin asia hänen mielestään johtaisi. Hänestä se johtaisi tiedotusvälineiden uteluihin esimerkiksi huumeiden käytöstä, ylinopeuden ajamisesta tai koiraveron maksamisesta.

Ministereiden tenttaaminen kameroiden edessä tällaisilla kysymyksillä on Vanhasen mielestä loukkaavaa.

- Kyllä asiat tulevat ilmi. Viranomaiset valvovat. Tv-lupatarkastajilla on rekisterit käytössään ja varmasti valvovat, onko noudatettu lakia, hän vakuutti.

Ruotsissa uuden hallituksen ministerien rikkeistä on kehkeytynyt skandaali, jonka seurauksena kauppaministeri Maria Borelius päätti lauantaina erota tehtävästään.

STT lähetti loppuviikosta kaikille ministereille kyselyn koskien sitä, ovatko he maksaneet tv-lupansa tai teettäneet töitä pimeästi. Vanhanen katsoi nettipäiväkirjassaan, ettei ministerien tarvitse vastata tällaisiin kyselyihin ja teki kantansa selväksi muille ministereille. Hän kirjoitti myös, että ministereilläkin saa olla inhimillisiä heikkouksia.

Ennen pääministerin puuttumista asiaan kahdeksan ministeriä ehti vastata, että tv-luvat ovat kunnossa eivätkä he ole teettäneet pimeitä remontti- tai kotitaloustöitä. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  2. 2

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  3. 3

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  4. 4

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  5. 5

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  7. 7

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  8. 8

    Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

  9. 9

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  10. 10

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  9. 9

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  10. 10

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  2. 2

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  3. 3

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  4. 4

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  5. 5

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  6. Näytä lisää