Ritva

Kotimaa

Valikko

Helsingissä kuivin kesä 161 vuoteen

Julkaistu:

Kesä oli helteinen ja ennätyksellisen kuiva. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä oli kuivin kesä koko sinä aikana, kun alueella on mitattu sademääriä. Mittaukset aloitettiin Kaisaniemessä vuonna 1845.

Kaisaniemen sadekertymä oli elokuun 30. päivään mennessä 34 millimetriä, kertoo Ilmatieteen laitos. Tähän saakka Kaisaniemen kuivimmat kesät ovat olleet vuodet 1868 (sademäärä 47 millimetriä) ja 1955 (sademäärä 55 millimetriä).

Kesän korkein lämpötila, 32,1 astetta, mitattiin Lammin Evolla heinäkuun alkupuolella. Koko kesän aikana hellepäiviä oli eri puolilla maata jopa tuplasti normaalia enemmän.

Eniten hellepäiviä
Suomusjärvellä

Eniten hellepäiviä oli Suomusjärvellä Varsinais-Suomessa, missä hellettä piti 37 päivänä. Toiseksi eniten hellepäiviä eli 36 oli Anjalankoskella Kymenlaaksossa. Salossa, Mäntsälässä ja Lammilla hellettä oli 35 päivänä.

Kesän keskilämpötila oli Pohjois-Lappia lukuun ottamatta 15-18 astetta, mikä on noin kaksi astetta keskimääräistä korkeampi.

Elokuun keskilämpötila oli Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Länsi-Lapissa 3-4,5 astetta keskimääräistä enemmän.

Kauhavalla kesän
pisin pouta

Koko maan sademäärät jäivät pitkän ajan keskiarvoja pienemmiksi. Vähiten, alle 60 millimetriä, satoi Perämeren läheisyydessä ja pääkaupunkiseudulla. Näiden alueiden sademäärät olivat alle neljäsosan keskimääräisestä.

Etenkin heinäkuu oli harvinaisen kuiva. Elokuun alkukin oli täysin poutainen koko maassa. Maan eteläosaan saatiin kuitenkin kuurosateita elokuun puolivälistä alkaen.

Kesän pisin yhtämittainen pouta koettiin Kauhavalla. Poutaa oli 4,5 viikkoa.

Salamamäärä jäi sateettoman kesän vuoksi hieman alle puoleen keskimääräisestä. Elokuun loppupuolella kuivuus kuitenkin hellitti ja kohtalaisia ukkosia esiintyi lähes päivittäin. (STT)

Katso IS:n lukijoiden kuvagalleria kesän kuivuudesta

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  6. 6

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  7. 7

    Jani Sievisen ja Maria-rakkaan kesä kuluu seitsemää lasta kaitsien: ”Vähän on vilskettä”

  8. 8

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  9. 9

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  10. 10

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  4. 4

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  5. 5

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  6. 6

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  7. 7

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  8. 8

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  9. 9

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  10. 10

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  4. 4

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  5. 5

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  6. Näytä lisää