Aulis

Kotimaa

Hanhivodka voitti pottuviinan

Julkaistu:

Tyrnäväläinen viinatalo Shaman Spirits on tehnyt alkoholihistoriaa. Se on ensimmäinen alkoholin tukkumyyntiluvan haltija, joka on valittanut Alkon tekemästä valikoimaanottopäätöksestä.

Alko ei ottanut hyllyilleen Ström-perunavodkaa. Sitä voi ostaa vain ns. tilausvalikoimatuotteena.

Tuotevalvontakeskus päätti asian marraskuun alussa Alkon hyväksi.

Alko etsi helmikuussa "vodkien lippulaivaksi" super premium -maksuluokan vodkaa. Valituksi tuli ranskalainen viljapohjainen Grey Goose.

Sitä myydään hintaan 33,70 euroa, (0,7 ltr), kun seuraavaksi kallein, Stolitshnaja, irtoaa hyllystä pilkkahintaan 16,89.

Ström maksaa 0,5 litran pullossa 17,40. Tulossa on 0,7 litran lahjapakkaus, 25 euroa.

Grey Goose voitti viiden merkin tarjouskisan. Sokkotestissä Ström jäi neljänneksi eikä päässyt finaaliin, jossa Alko arvioi kansainvälistä tunnettuutta.

Alkon väkevien ostopäällikön Sami Itämeren mukaan premium-vodkia syntyy nykyisin maailmalla kuin sieniä sateella.

- Vanhat premiumit joutuvat "apgreidaaman" (päivittämään) itsensä ultra premium -luokkaan. Erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla täytyy erottua.

Premium-tuotteissa satsataan mm. lasipullon ulkonäköön ja etiketin tyylikkyyteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  4. 4

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. 6

    Helsingin uusi piispa perehtyi nuorena miehenä itsetyydytykseen erinomaisin arvosanoin

  7. 7

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  8. 8

    Eikö istu ja nouse -testi onnistu? Kokeile liikettä, josta jokaisen peruskuntoisen tulisi selviytyä

  9. 9

    Patrik Laine arvostettiin NHL:n listauksessa monen supertähden edelle – asiantuntijalta kova ennustus

  10. 10

    Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

  2. 2

    Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

  3. 3

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  4. 4

    Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

  5. 5

    Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

  6. 6

    Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

  7. 7

    Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

  8. 8

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  9. 9

    Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

  10. 10

    Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

  2. 2

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  3. 3

    Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

  4. 4

    Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

  5. 5

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  6. Näytä lisää