Oliver, Olivia, Oiva

Kotimaa

Valikko

Pylkönmäkeläistä poikaa puri ilmeisesti koira

Julkaistu: , Päivitetty:

Pylkönmäellä Keski-Suomessa poikaa purrut eläin on ilmeisesti ollut sen talon oma koira, jossa poika oli kyläilemässä.

Komisario Reima Rossin mukaan paikalla käyneet petotutkijat eivät löytäneet suden tai muunkaan petoeläimen jälkiä tai muita merkkejä niistä.

Sen sijaan loukkaantuneen pojan paikalla olleet kaverit tunnustivat poliisin kuulusteluissa keksineensä tarinan pihaan loikanneesta suuresta eläimestä. 11-vuotias poika sai käsivarteensa yli viiden sentin mittaisen syvän haavan ja joutui sairaalahoitoon.

- Pojat pelkäsivät, että kultainen noutaja tapetaan, ja siksi he päättivät yhdessä kertoa tällaisen tarinan, Rossi kertoo.

Puremia saaneen pojan kaksi 13-vuotiasta kaveria kutsuttiin uudelleen poliisin puheille sen jälkeen, kun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat olivat käyneet onnettomuuspaikalla.

Loukkaantunutta poikaa itseään poliisi on puhuttanut ainoastaan matkalla sairaalaan.

Rossin mukaan poikien kertomukset olivat jo aiemminkin jonkin verran ristiriitaiset. Sunnuntaina he kertoivat yhdenmukaisesti, että koira oli purrut heidän kaveriaan.

- Ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun poliisille valehdellaan. Mutta aika massiiviset tutkintatoimet tässä jouduttiin tekemään, komisario Rossi sanoo.

Rossin mukaan poliisitutkinnassa on selvinnyt, että muutamia alle 15-vuotiaita oli kokoontunut perjantain ja lauantain väliseksi yöksi taloon, josta vanhemmat olivat lähteneet muualle viikonlopun viettoon. 11-vuotias ja 13-vuotiaat vieraat olivat yhden maissa yöllä pihalla, muut vieraat ja talon omat nuoret sisällä.

Pihalla olleet olivat tulossa sisään, ja 11-vuotias ryhtyi hätistelemään koiraakin sisälle. Tällöin koira kävi pojan kimppuun. Koira ei tiettävästi aiemmin ole käyttäytynyt ihmisiä kohtaan väkivaltaisesti. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - kohteena Tallink Megastar

  2. 2

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  3. 3

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  4. 4

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  7. 7

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  8. 8

    Ylen hallituksen Wilhelmsson: Jääskeläisen eropäätös syntyi nopeasti – JSN-puheet vaikuttivat

  9. 9

    Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

  10. 10

    Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. 6

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  7. 7

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  8. 8

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  9. 9

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  10. 10

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - kohteena Tallink Megastar

  2. 2

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  3. 3

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  4. 4

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. Näytä lisää