Usko

Kotimaa

Valikko

Kaunotar huumasi ja tyhjensi asunnon

Kaunottareen olutbaarissa tutustunut oululaismies pettyi karvaasti, kun tuttavuus tainnutti hänet lääkkeellä ja puhdisti sekä uhrin että tämän vuokraisännän asunnon.

- Nainen oli hyvännäköinen ja pyrin juttusille, mies kertoi.

Tapaaminen sattui elokuussa 2003, kun mies tutustui lähiöravintolassa kolmekymppiseen naiseen. Mies vei naisen mukanaan asuntoonsa omakotitalon piharakennukseen. Mies toimi vuokraisäntänsä talonvahtina.

Illalla miestä alkoi väsyttää, ja nainen lupasi piristystä. Hän kävi jossakin ja palasi mukanaan pillereitä, joista mies nautti yhden.

Mies nukahti puolessa tunnissa heräten vasta aamulla. Hänen lompakkonsa ja haulikkonsa olivat kadonneet naisen mukana. Kateissa oli muutakin, mutta vakavin menetys oli avainnippu, jossa oli vuokraisännän talon avaimet.

Nainen oli mennyt avaimilla taloon ja vienyt pienelektroniikkaa ja koruja 2000 euron edestä.

Nainen palasi vielä seuraavana yönä talolle miestuttavansa kanssa. Kaksikko oli ehtinyt kantaa talosta ulos kaiken irtaimen, mutta pihamökin asukas huomasi tilanteen ja soitti poliisille.

Naista ja hänen miestuttavaansa syytetään muun muassa varkauksista, ja päätös asiassa annetaan 4. lokakuuta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. 6

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  7. 7

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  8. 8

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  9. 9

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  10. 10

    Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  5. 5

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  6. Näytä lisää