Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Suomalaisia Falun Gong -tukijoita karkotettiin Kiinasta

Julkaistu:

Kiinassa pidätettiin tällä viikolla kaksi suomalaista muiden Falun Gong-liikkeen jäsenten joukossa.

-Emme edes ehtineet Taivaallisen rauhan (Tiananmenin) aukiolle, jossa mielenosoitukset pidettiin, kertoi oululainen Mikko Mattila, 23, Kööpenhaminan lentokentältä.

-Poliisit tulivat hostellin ovelle ja kiidättivät suoraan lentokentän lähellä olevalle hotellille.

Mattilan seurassa oli myös toinen oululainen, Hannu Järvinen. Mattilan mukaan 50 poliisia kuulusteli heitä ja muutamia muita länsimaalaisia.

-Porukassa oli ihmisiä, joilla ei ollut mitään tekemistä Falun Gongin kanssa. Poliisit tekivät keskiviikkona iskuja jokaiseen Pekingin kolmesta hostellista. Kaikki paikat myös suljettiin saman tien.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  2. 2

    Kuvat: Merivoimat kuvasi venäläisalukset Suomenlahdella

  3. 3

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  7. 7

    Viisi loukkaantui hyökkäyksessä Sveitsissä – Lehti: Poliisi jahtaa moottorisahamiestä

  8. 8

    Suuri pottutesti! McDonald's, Hesburger ja Burger King – mistä saa parhaat ranskalaiset?

  9. 9

    Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

  10. 10

    Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  2. 2

    Kuvat: Merivoimat kuvasi venäläisalukset Suomenlahdella

  3. 3

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. Näytä lisää