Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Kolme kuukautta - kuusi kadonnutta

Julkaistu:

Helsingin keskustassa on kadonnut jäljettömiin kolme ihmistä vajaan kolmen kuukauden aikana.

Ainakin yhtä monta salaperäistä katoamista on tapahtunut samana aikana eri puolilla Suomea. Kaikissa tapauksissa kadonneet ovat olleet nuorehkoja miehiä.

Internetin keskustelupalstoilla kirjoittajien mielikuvitus on ehtinyt jo laukata hurjana elinkaupasta aina lahden takaa tuleviin palkkamurhaajiin.

Rikosylikomisario Juha Rautaheimo Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä rauhoittelee ja uskoo, että kyseessä on sattumien ketju.

- Aamuyöllä eri paikoissa liikkuessaan ihmisen pitää luonnollisesti olla huolissaan turvallisuudestaan, mutta ei tässä ole minkäänlaiseen hysteriaan aihetta. Rautaheimo muistuttaa, että poliisin keinot tutkia katoamistapauksia ovat nykytekniikan myötä huomattavasti paremmat kuin ennen, mutta tutkinta menee helposti jumiin sen jälkeen, kun henkilön jäljet loppuvat kuin seinään.

Aluksi poliisi alkaa etsiä ihmisestä merkkejä: missä hänet on viimeksi nähty, oliko hän tuolloin alkoholin vaikutuksen alaisena, onko kadonneella sairauksia, toimiiko hänen puhelimensa, milloin hänen tiliään on viimeksi käytetty ja löytyykö sairaaloista loukkaantuneita tuntemattomia.

Helsingin poliisille tulee vuosittain noin 2000 katoamisilmoitusta. Niistä parisataa johtaa varsinaiseen tutkintaan. Noin prosentti jää pysyvästi kateisiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  4. 4

    Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

  5. 5

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Välikohtaus Itämerellä paljastui: Venäläinen sotalaiva lähetti mystisiä radioviestejä, musta helikopteri kaartoi rahtialuksen yli

  8. 8

    Plusmalli Ashley Graham poseeraa sensuellissa alastonkuvassa: vain käsi peittää kriittiset paikat – ”Toivon olevani joskus yhtä itsevarma”

  9. 9

    Prinsessa Diana soitti pojilleen vain tunteja ennen kuolemaansa – Prinssit lopettivat puhelun lyhyeen: ”Olimme kiireisiä”

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  4. 4

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  5. 5

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  6. 6

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  7. 7

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  8. 8

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  9. 9

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  10. 10

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  4. 4

    Saimaan kanavaan 200 ihmistä kyydissään jumittunut M/S Carelia palasi Lappeenrantaan – toimitusjohtaja kiistää ruuan loppumisen

  5. 5

    Skandaali EM-kisoissa – kultamitalisti poistui palkintokorokkeelta kesken kaiken

  6. Näytä lisää