Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Hallitusneuvotteluista tulee kimuraiset

Kokoomuksen yllätyksellisen suuri vaalivoitto sekoitti keskustan ja Sdp:n hallituspasmat.

Vaalitulos ei anna selkeitä eväitä monien odottamalle punamullan jatkolle, vaikka gallupit olivat tätä tietä etukäteen silitelleet.

Paikkamäärät ennakoivat pikemminkin porvarihallitusta.

Jos suurin vaalivoittaja ei jostain syystä nouse hallitukseen, nykyistä runkoa joudutaan ainakin vahvistamaan uusilla puolueilla. Kokoomus itse pitää selvänä, että suurimman voittajan paikka on hallituksessa.

Kaikki tämä tekee hallitusneuvotteluista hyvin kiharaiset. Kolmikosta on kahden suuren sovittava ohjelmasta ja paikkajaosta, mutta lopputulosta ei kukaan osannut vielä vaali-iltana ennustaa.

Nykyisellä Matti Vanhasen (kesk) hallituksella oli sen aloittaessa takanaan 117 kansanedustajaa. Nyt sama keskustan, Sdp:n ja Rkp:n koalitio oli saamassa yhteensä 110 paikkaa. Se olisi liian ohut vaalitappion jälkeen jatkavan enemmistöhallituksen pohjaksi.

Keskusta, kokoomus ja Rkp kokoaisivat taakseen arviolta 111 paikkaa, mikä saattaisi riittää uudelle pohjalle. Sitä voisi myös mahdollisesti täydentää vihreillä tai kristillisdemokraateilla.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen uskoi vakaasti, että hänen puolueensa voidaan ohittaa maanvyörymävoiton jälkeen hallitusneuvotteluissa vain "erittäin väkivaltaisella ratkaisulla".

Keskustalla säilyi
niukasti paalupaikka

Keskusta pysyi niukasti suurimpana puolueena. Vanhasella on siten edelleen pelintekijän rooli. Hän sanoi tapaavansa jo maanantaina muiden puolueiden puheenjohtajia. Suurimman paikkamäärän saanut puolue pääsee valitsemaan hallitustunnustelijan.

Vanhanen ei oikopäätä innostunut porvarihallituksesta. Hän kehotti kaikkia puolueita tutkimaan tulosta tykönään rauhassa tämän viikon ajan.

Keskustan puheenjohtaja arvioi hallitusvastuun rokottaneen puolueen vaalitulosta. Ennakkosuosikin asema ei ole hänen mukaansa koskaan helppo. Syyn tietävät yksin äänestäjät.

Sdp:n Eero Heinäluoma ei ole suosiolla menossa oppositioon, vaikka tunnustikin selkeän tappion. Hänkin korosti hallitustunnustelujen ja niiden vetäjän merkitystä, kun kolme suurta puoluetta on lähellä toisiaan.

Heinäluoma oli saanut jonkun verran tietoja siitä, että Sdp:n vahvoilla alueilla äänestysprosentti olisi jäänyt viimekertaista alhaisemmaksi. Se selittäisi, miksi sunnuntain äänet ovat vieneet puolueen luvut niin alas. Oma sanoma ja kampanja eivät menneet riittävästi läpi "vaaliviestien kakofoniassa".

Vaalitappio ei ollut suosiollinen alku Heinäluoman puheenjohtajakaudelle. Se aiheuttaa puolueen sisällä keskustelua.

Varsin suosittu Vanhanen pystyi vain vaivoin säilyttämään keskustan paalupaikan. Muistissa ovat myös keskustan kannalta huonosti menneet presidentinvaalit. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  6. 6

    Bottas ja Räikkönen kärkiryhmässä F1-harjoituksissa – tallikaverit jäivät edelle

  7. 7

    Nilsiän 30 vuotta sitten sekoittanut Samantha Fox palaa Savoon – Jari Tervo raportoi edellisestä vierailusta: ”Ihan mahottomat”

  8. 8

    Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

  9. 9

    Nyrkkeilyn Suomen mestaria syytetään kahdesta murhan yrityksestä – oikeuskäsittely tänään

  10. 10

    IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  3. 3

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  8. 8

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  9. 9

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  10. 10

    HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  10. 10

    Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

  2. 2

    Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

  3. 3

    Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

  6. Näytä lisää