Petri, Pekka, Petra

Kotimaa

Valikko

Emilian muistorahastossa jo 6000 euroa

Julkaistu:

Konginkankaan bussiturman muisto on raskas. Onnettomuudessa menehtyneen Emilia Lauttamäen omaisia lohduttaa edes vähän ajatus siitä, että he saavat Emilian muistoksi perustetun rahaston kautta auttaa muita eteenpäin.

Tänään Emilian muistorahastosta jaetaan 4200 euroa nuorten musiikki- ja liikuntaharrastusten tukemiseksi Saarijärvellä ja Pylkönmäellä.

- Ei tästä paljon lohtua ole, mutta vähän kuitenkin. Voi sanoa, että tällä keinoin autetaan ainakin muita, sanoo 17-vuotiaana menehtyneen Emilian isä Lauri Lauttamäki.

Muistorahastoa hallinnoivat Emilian vanhemmat yhdessä Emilian opinahjon, Saarijärven lukion kanssa. Yhdessä he myös päättävät stipendienjaosta.

Lahjoituksia on kertynyt yhteensä noin 6000 euron verran. Lahjoittajia on noin 350, joista suuri osa on aivan tuntemattomia ihmisiä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

  2. 2

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  3. 3

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

  6. 6

    Paavin neuvonantajalle useita syytteitä seksuaalirikoksista

  7. 7

    Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

  8. 8

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  9. 9

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  10. 10

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  11. Näytä lisää

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

  9. 9

    Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

  10. 10

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  9. 9

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Takavuosien jättihitin esittäjä on kuollut

  2. 2

    Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

  3. 3

    Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

  4. 4

    Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

  5. 5

    Tarkka-ampuja ampui elämänsä laukauksen Irakissa – sai nyt vuolaat kehut Kanadan pääministeriltä

  6. Näytä lisää