Atso

Kotimaa

Maanteillä tänäänkin pääkallokeli

Julkaistu: , Päivitetty:

Sääolot aiheuttavat päänvaivaa tieliikenteessä aamupäivällä monin paikoin Suomea.

Tiehallinnosta kerrotaan, että Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa tiet ovat erittäin liukkaita ja ajokeli on erittäin huono.

Autoilijoita kehotetaan erityiseen varovaisuuteen myös Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla sekä Itä-Uudellamaalla, joissa ajokeli on huono.

Lauttaliikenne takeltelee Suomenlahdella vaikeiden tuuliolojen takia.

Tallinkin toimistolta Helsingin Länsisatamasta kerrottiin, että aamupäivän pika-alusvuorot on peruttu, mutta autolautat kulkevat normaalisti.

Tuulioloja tarkkaillaan pitkin päivää, ja päätökset iltapäivän nopeiden laivavuorojen lähtemisestä tehdään myöhemmin.

Sea Containers puolestaan ilmoitti nettisivuillaan, että sen SuperSeaCat-alusten vuorot on tämän päivän osalta peruttu. Linda Line tiedotti jo eilen, että kaikki liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä on peruttu perjantaihin saakka.

Itä-Suomen junat myöhässä

Joensuun ja Helsingin välillä liikennöivät junat myöhästelivät torstaina puolesta tunnista tuntiin. Tavaraliikenne oli Karjalan radalla sääolosuhteiden vuoksi lähes kokonaan pysähdyksissä.

Ongelmat aiheutuivat VR:n mukaan puiden kaatumisesta ja turvalaitehäiriöistä. Voimakas tuuli kaatoi puita torstaina aamulla Luumäen ja Lappeenrannan välillä ja iltapäivällä Joutsenossa. Aamulla kaatuneet puut saatiin raivattua päivällä.

Iltapäivällä syntyneitä vaurioita korjattiin vielä illansuussa. Joensuusta aamulla klo 6.10 lähtenyt InterCity-juna saapui kaksi tuntia myöhässä Helsinkiin. Pietarista tuleva Repin-juna tuli Helsinkiin neljä tuntia aikataulustaan myöhässä. Myöhästymisten syynä olivat veturiviat.

Matkustajien on VR:n mukaan syytä varautua edelleen junien myöhästymisiin, jos lumimyräkkä jatkuu.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla sääolojen ei pitäisi aiheuttaa myöhästymisiä aamupäivän liikenteessä, kertoo Ilmailulaitos Finavia.

(STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  2. 2

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  3. 3

    Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  6. 6

    Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

  7. 7

    Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

  8. 8

    Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

  9. 9

    Amandan, 27, somepäivitys lähti käsistä – pienestä pilasta tuli maailmanlaajuinen ilmiö: tuhannet painostavat miesystävää

  10. 10

    Lappi painostaa rajusti Latvalaa – tallikavereilla kova taistelu Suomen MM-rallissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  8. 8

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

  2. 2

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  3. 3

    Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

  4. 4

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  5. 5

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  6. Näytä lisää