Leo

Kotimaa

Valikko

Homot takaisin kaappiin!

Julkaistu:

Muusikko, näyttelijä Sakari Kuosmanen tunnusti sunnuntain Helsingin Sanomissa kyllästyneensä television turhanpäiväisiin ja katsojia aliarvioiviin stailausohjelmiin.

- Homot saisivat minun puolestani mennä vähäksi aikaa takaisin kaappiin, Kuosmanen kommentoi.

Kansanedustaja, julkihomo Oras Tynkkynen (vihr) harmistui Kuosmasen mielipiteestä, joka yleistää kaikki homot samanlaisiksi.

- En tiedä kuka esittäisi lausunnon, että heteroiden pitäisi painua takaisin kaappeihinsa. Poikkeuksellisen pölvästimäinen lausunto, Tynkkynen ihmettelee.

Hän uskoo, että Kuosmanen ei välttämättä ole yksin mielipiteidensä kanssa, sillä mediaan ilmestyi lyhyessä ajassa paljon esillä olevia homoja.

- Yhtäkkiä joka tuutista tulvi homoja. Ihmiset saattoivat kyllästyä. Toinen tekijä, jonka luulen aiheuttavan tällaista ärtymystä on, että nämä televisiohahmot ovat aika stereotyyppisiä. Homoja on kaikentyyppisiä ja stailaushomot edustavat vain tiettyä vähemmistöjen osaa, Tynkkynen sanoo.

Sillä silmällä - ohjelmassa heteroita stailannut Mikael Hytönen ymmärtää Kuosmasen äkkipikaisen lausunnon.

- Ei hän luultavasti pahaa tarkoittanut, mutta kyllä homo-ohjelmat varmasti jo kyllästyttävät. Yhtäkkiä tuli hirveä buumi, Hytönen uskoo.

- Ehkä Kuosmanen on voinut saada ohjelmasta väärän kuvan, että kaikki homot olisivat heteroita arvostelevia stailaajia. Mutta en usko, että kaikki ihmiset ovat mieltäneet asian niin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  6. 6

    Himohamstraaja ei nähnyt lattiaansa vuosiin – näky kuin suoraan painajaisista

  7. 7

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  8. 8

    Keuhkosyöpään kuollut näyttelijä Michael Nyqvist salasi sairautensa – vain lähimmät tiesivät: ”Hänellä oli vielä niin paljon annettavaa”

  9. 9

    Uutuuskirjan karmivat paljastukset: prinsessa Diana soitteli Camillalle öisin – ”Olen lähettänyt jonkun tappamaan sinut”

  10. 10

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  5. 5

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  6. 6

    Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

  7. 7

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  8. 8

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  9. 9

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  10. 10

    PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  10. 10

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

  2. 2

    17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

  3. 3

    Syyttäjä: Sarjakuristaja suunnitteli alaikäisen tytön kuristamista – mustat nahkahanskat pelottava ”tavaramerkki”

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  6. Näytä lisää