Leevi

Kotimaa

Tänään oikeudessa: Tytär puukotti poliisi-isää

Julkaistu:

Lohjan käräjäoikeudessa luettiin tänä aamuna syyte isäänsä puukottaneelle 16-vuotiaalle tytölle tapon yrityksestä. Oikeus käsittelee asiaa suljetuin ovin yksityiselämään sekä terveydentilaan liittyvien seikkojen vuoksi.

Oikeudessa tytön tukena olivat kaksi vanhempaa sisarusta, joiden läsnäoloa tyttö itse toivoi suljetusta käsittelystä huolimatta. He saivat jäädä.

16-vuotiaan ja syyttäjän mielestä haastehakemus olisi voitu katsoa julkiseksi, mutta isä piti asiakirjaa salaisena tyttärensä ikään vedoten. Ennen istuntoa koko perhe istui käräjäoikeuden aulassa yhdessä.

Teinityttö löi poliisin tehtävistä puoli vuotta aiemmin eläkkeelle jäänyttä 58-vuotiasta isäänsä keittiöveitsellä useita kertoja vatsan ja olkapään seuduille heinäkuussa perheen kotona Vihdin Nummelassa.

Poliisin mukaan ennen traagista tapahtumaa ei ollut ainakaan mitään isompaa riitaa.

- Puukotukseen johtaneet syyt olivat pitkän ajan tapahtumien summa. Sellaisia mistä nyt nuoren ja vanhempien välille voi kiistaa syntyä. Tekohetkellä mitään erityistä kimmoketta ei ollut, komisario Rauli Pajuharju kuvaili IS:lle.

Pajuharju kuvasi tyttöä normaaliksi nuoreksi ja kertoi, ettei perheessä aiemmin ollut väkivaltaa.

Lohjan käräjäoikeus jätti heinäkuussa tytön vangitsematta kohtuullisuussyihin vedoten. Oikeus katsoi, että 16-vuotias tyttö on vasta lapsi ja teko varsin poikkeuksellinen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

  2. 2

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  3. 3

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  4. 4

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  5. 5

    Koulubussi kaatui kyljelleen törmäyksessä – jumiin jääneen oppilaan irrottaminen kesti 15 minuuttia

  6. 6

    Helsinkiläiskauppias otti käyttöön kätevän konstin ruokahävikin vähentämiseksi – ”Miksi emme toimisi näin?”

  7. 7

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  8. 8

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Mitä tiedämme Espanjan terrori-iskuista?

  9. 9

    Missä on Julian? 7-vuotias joutui eroon äidistään, kun terroristit ajoivat väkijoukkoon Barcelonassa

  10. 10

    Naapuri Konneveden kolarista: Lapsi kiipesi bussin sivuikkunasta ulos, yksi lapsi oli vielä sisällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  2. 2

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  3. 3

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  4. 4

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  5. 5

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  6. 6

    Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

  7. 7

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

  10. 10

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    IS SEURAA: 17-vuotiasta pääepäiltyä jahdataan, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä

  3. 3

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  4. 4

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  5. 5

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  6. 6

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  10. 10

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Joku viritti liukumäkeen köyden – isän ripeä toiminta pelasti 3-vuotiaan

  2. 2

    Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

  3. 3

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  4. 4

    Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

  5. 5

    Koulubussi kaatui kyljelleen törmäyksessä – jumiin jääneen oppilaan irrottaminen kesti 15 minuuttia

  6. Näytä lisää