Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Palmun talo ei kelvannut

Alahärmässä sijaitsevan Jylhä-Palmun tilan pakkohuutokaupassa ei eilen kuultu ainoatakaan huutoa. Tänään vasaran alla on taiteilija Juhani Palmun kiinteistön irtain omaisuus. Kiinteistöä yritetään huutokaupata uudelleen viiden viikon kuluttua.

Hiljainen huutokauppaväki sai Lapuan kihlakunnanvoudin Markku Pelkosen hämmennyksen valtaan, sillä vielä aamun Ilkka -lehdessä SKV:n arviointipäällikkö Hannu Juutti kertoi tietävänsä tilalle ainakin kaksi potentiaalista ostajaa. Rohkeimmissa arvioissa tilan hinnan pääteltiin nousevan jopa yli 300000 euron.

Pakkohuutokauppa kiinnosti lopulta vain asianosaisia eli velkojia sekä kiinteistönvälitysfirmaa ja tiedotusvälineitä.

1800-luvulla rakennetusta Knuuttilanraitin talosta ja tilasta olisi pitänyt pulittaa vähintään 98152 euroa, joka oli alin hyväksyttävä tarjous. Velkojista etusijalla oleva Peab Seicon olisi todennäköisesti hylännyt alimman hinnan tarjouksen, sillä muuten se olisi jäänyt nuolemaan näppejään.

- 98000 euroa on vanhoista hirsistä ja remontin tarpeessa olevasta talosta aivan liikaa pyydetty. Korkeintaan olisin voinut maksaa siitä 30000 euroa. Tuollaisia mökkejä on Härmänmaalla vaikka kuinka paljon, tuumasi lapualainen Tuula, joka tuli huutokauppaan miehensä kanssa tosimielellä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  2. 2

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  3. 3

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Rovaniemen taposta epäilty mies surmasi jo 2010: Toistakymmentä iskua kahdella Mora-puukolla

  8. 8

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  9. 9

    Olli Lindholm katoaa vessaan ennen Vain elämää -vetoa – palaa korva veressä illalliselle: ”Sä oot hullu!”

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  3. 3

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  4. 4

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  5. 5

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  8. 8

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  9. 9

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  10. 10

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  2. 2

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  3. 3

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Kevätmyräkkä iskee Suomeen lauantaina: Tuulenpuuskat 20 m/s – merellä myrskyä ja 4-metrisiä aaltoja

  6. Näytä lisää