Teresa, Tessa, Terttu

Kotimaa

Valikko

Yksi vakavasti loukkaantunut juhannusliikenteessä

Juhannusliikenteen vakavin turma sattui ruuhkien jo hiljetessä. Kolme nuorehkoa miestä loukkaantui henkilöauton ulosajossa pohjoispohjanmaalaisessa Alavieskan kunnassa. Loukkaantuneista yhden vammat olivat vakavat.

Turma sattui noin kello 20.30 Taluskyläntien ja Merijärventien risteyksessä. Henkilöauto oli pyörinyt useita kertoja ympäri ilmeisesti ensin tiellä ja sen jälkeen vielä ojassa.

- Auto löytyi heinäpellolta noin 30 metrin päässä tiestä, kertoi paikalta tavoitettu päällystöpäivystäjä Pekka Similä.

Liikenne hiljeni
odotettua aiemmin

Juhannusliikenne on hiljentynyt tavanomaista aiemmin. Jo iltakahdeksan jälkeen liikennemäärät vähenivät selvästi useimmilla teillä.

Pahimmiksi ruuhkapaikoiksi ennustetuilla pääteillä liikenne etenee tällä hetkellä hyvin.

Menoliikenteen huippu ajoittui illansuuhun kello 17:n tienoille. Ruuhkaisinta silloin oli Tampereelta Jyväskylään vievällä ysitiellä, jossa autojono seisoi ajoittain. Viitostiellä suuria jonoja nähtiin Pertunmaalla Kuortin kohdalla.

Vilskettä oli myös Paraisilta Nauvoon johtavalla saaristotiellä. Jonotusaika lautalle oli pahimmillaan puolestatoista kahteen tuntiin.

Ruuhkatilannetta helpotti se, että tänä juhannuksena ihmiset lähtivät edellisvuosia aiemmin juhannuksen viettoon.

- Monessa paikassa alkoi pian puolenpäivän jälkeen olla jo melko paljon liikennettä, kertoi liikennepäivystäjä Marjatta Talliniemi Tiehallinnon liikennekeskuksesta STT:lle.

Liikenteen määrän lisäksi ongelmia ovat aiheuttaneet lähinnä pienet kolarit. Orimattilan kohdalla nelostiellä lievä peltikolari sulki toisen kaistan pariksi tunniksi. Paikalle ehti muodostua usean kilometrin pituinen seisova jono.

Muita pieniä kolareita on ollut muun muassa Porvoon lähellä ja Espoon Mäkkylän tienoilla.

Myös julkisessa liikenteessä on ollut tänään täyttä. Tungosta on purettu ylimääräisillä vuoroilla junissa ja busseissa.

Tavallista lyhyempi työviikko kasvatti itään suuntaavia rekkajonoja torstaina. Vaalimaalle rekkajonon pituus oli noin kello 20.30 venähtänyt jo yli 40 kilometriin, ja niinpä seiskatien moottoritieosuudelle välillä Rantahaka-Summa perustettiin tilapäinen pysäköintialue.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  2. 2

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  6. 6

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  7. 7

    Kolikkokohusta tuli välittömästi some-vitsi – tällaisia vaihtoehtoisia juhlarahoja suomalaiset keksivät

  8. 8

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  9. 9

    Kolme uutta ministeriä, kokoomus ja perussuomalaiset jakavat salkkuja keskenään

  10. 10

    Video: Tänne Yhdysvallat pudotti ”kaikkien pommien äidin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  7. 7

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  8. 8

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  9. 9

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  10. 10

    Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  8. 8

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  2. 2

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  3. 3

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  4. 4

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  5. 5

    Henri, 27, rakensi itselleen liikuteltavan talon 5000 eurolla – suomalaiset innostuivat

  6. Näytä lisää