Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Speden salattu pelastusoperaatio

Vuoden 2001 syyskuussa kuolleen Pertti "Spede" Pasasen viimeisistä viikoista on paljastunut traaginen tapahtumasarja, joka saattoi jouduttaa viihdetaiteilijan terveyden pettämistä. Pasanen kuoli sydänkohtaukseen Sarfvikin golfkentällä Espoossa.

Lähipiirin mukaan aina niin hyväntuulinen ja positiivinen sekä uusia ideoita jatkuvasti keksinyt Pasanen kantoi taakkaa, josta hän ei ollut kertonut kuin muutamille luotetuille ystävilleen.

Nyt IS on saanut asiasta enemmän tietoa haastattelemalla Speden tunteneita sekä vertaamalla haastattelujen tietoja kaupparekisterin tilinpäätöstietoihin.

Näin syntyy uskottava vastaus monia askarruttaneeseen kysymykseen: Miksi Pasanen myi tuottoisan yhtiönsä vain hetki ennen kuolemaansa?

Spedellä oli vuosituhannen vaihteessa mittava omaisuus, jonka kirkkaimpana kruununa loisti Spede Tuotanto Oy. Se tuotti MTV3-kanavalle mm. Speden Spelejä ja Riitta Väisäsen emännöimää Kymppitonnia.

Omaisuus oli vuonna 2000 Sofi-pankkiiriliikkeen hoidossa. Sijoitukset kääntyivät kuitenkin tappiollisiksi.

Rahoistaan tarkka Spede masentui, ja uutinen saattoi jouduttaa Pasasen kuolemaa.

- Se oli Spedelle valtava isku, ja hän sai silloin ensimmäisen sydänkohtauksensa, IS:n haastattelema lähde paljastaa.

Spede kuitenkin kävi vastaiskuun, ja vaati pankkiiriliikkeeltä hyvitystä omaisuuden arvonlaskusta.

Pankkiiriliike päätti ostaa Spede Tuotannon, josta oli lähes kaikki tv-ohjelmien ja elokuvien oikeudet myyty pois. Tilinpäätöksen mukaan Spede aloitti heti yhtiön tyhjentämisen varoista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  6. 6

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  7. 7

    Al-Qaida-johtaja kuoli Yhdysvaltain tekemässä ilmaiskussa

  8. 8

    Tarja Halosen ex-kumppani menehtyi – Hymy: Kari Pekkonen suunnitteli kesähäitä

  9. 9

    Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

  10. 10

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  3. 3

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  4. 4

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  5. 5

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  6. 6

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  7. 7

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  8. 8

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  9. 9

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  10. 10

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  2. 2

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  3. 3

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  6. Näytä lisää