Armas

Kotimaa

Valikko

Sarasvuo mokaili miljoonilla

Valmennusyritys Trainers' Housen kasvo, hallituksen puheenjohtaja Jari Sarasvuo vierastaa ajatusta nimetä viime vuosi kauheaksi. Sillä se oli myös loistava niin Trainers' Houselle kuin Sarasvuolle, ennen muuta taloudellisesti.

Mutta se oli myös kauhea, etenkin Sarasvuolle. Näin mies omassa blogissaan.

"En muista kymmeneen vuoteen tehneeni yhtä monta karkeaa arviointivirhettä kuin viime vuonna. Virheet maksoivat miljoonia ja lyhensivät elämääni vuosia."

Sarasvuo sanoo erehtyneensä ennen kaikkea omista kyvyistään, olleensa omavaltainen ja korskea. Sarasvuon sanoin: keltainen höyry nousi päähän.

- Kun peräkkäin onnistuu liian monta vuotta, luulee, että on tuomittu onnistumaan. Että onnistuu kaikessa, Sarasvuo sanoo IS:lle.

Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin puhevisiitti Tampereelle palautti valmennusgurun takaisin maan pinnalle. Käynti veti väkeä kehnosti.

- Oli virhe olla Tamperella, olisi pitänyt olla Helsingissä, Sarasvuo sanoo.

Sarasvuon mukaan Clinton pani henkilökunnan turhan koville, ja koko yritys jäi keväällä takamatkalle. Tulokset tehtiin loppuvuodesta.

- Porukka paikkasi Sarasvuon töppäilyt.

IS/ PEKKA PANTSU

Näitä luetaan!
  1. 1

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  2. 2

    MM-taitoluisteluun valmistautuva Emmi Peltonen seurustelusta kiekkolupauksen kanssa: ”Pysytään vaan asiassa”

  3. 3

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  4. 4

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  5. 5

    Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

  6. 6

    Kiina-asiantuntija ihmettelee Suomen alastomuutta vaativia saunapoliiseja: ”Jos paha sana kiirii...”

  7. 7

    Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

  8. 8

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  9. 9

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  10. 10

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  5. 5

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  2. 2

    MM-taitoluisteluun valmistautuva Emmi Peltonen seurustelusta kiekkolupauksen kanssa: ”Pysytään vaan asiassa”

  3. 3

    Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

  4. 4

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  5. 5

    Ikealta hämmentävä tuotejulkistus – myyntiin Suomessa ensi kuussa

  6. Näytä lisää