Signe, Varma

Kotimaa

Nivelreuman vuoksi potkut saaneelle isot korvaukset

Julkaistu:

Vaasan hovioikeus on määrännyt työnantajan maksamaan isot korvaukset jyväskyläläiselle naiselle laittomasta irtisanomisesta ja yhdenvertaisuuslain rikkomisesta.

Oikeus katsoi, että nainen joutui syrjinnän kohteeksi terveydentilansa perusteella.

Hovioikeus vahvisti pääosiltaan Jyväskylän käräjäoikeuden kesäkuussa 2005 antaman tuomion. Yritys tuomittiin maksamaan laittomasta irtisanomisesta korvausta 25 000 euroa ja yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetun syrjintäkiellon rikkomisesta 5 000 euroa.

Työnantaja joutuu lisäksi korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut, jotka ovat kahden oikeuskäsittelyn jälkeen yli 17 000 euroa.

Työntekijän asianajaja, varatuomari Olavi Hölttä Turusta pitää tuomiota ennakkotapauksena yhdenvertaisuuslain soveltamisessa. Oikeus katsoi, että työntekijää syrjittiin nimenomaan äkillisen sairauden perusteella.

Yksinhuoltajaäiti
irtisanottiin

Valtakunnallisesti toimiva yritys irtisanoi Keski-Suomen toimipisteestään syksyllä 2004 silloin 39-vuotiaan yksinhuoltajanaisen tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla.

Kanteen mukaan tosiasiallisena irtisanomisen syynä oli työntekijän sairastuminen nivelreumaan. Loman jälkeen aloitetut yt-neuvottelut koskivat vain sairastunutta työntekijää ja päättyivät irtisanomiseen.

Nainen löysi uuden työpaikan melko nopeasti potkujen jälkeen, mutta palkkaus jäi aiempaa tulotasoa selvästi heikommaksi.

Yhdenvertaisuuslaki tuli voimaan helmikuussa 2004. Se kieltää syrjinnän muun muassa iän, etnisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen ja terveydentilan perusteella. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  7. 7

    Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

  8. 8

    Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

  9. 9

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  10. 10

    Tyks: Turun pääepäilty siirrettiin Hämeenlinnaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  8. 8

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  9. 9

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. Näytä lisää