Verneri

Kotimaa

Hallitus varautuu myöntämään hätäapua Libanoniin

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen hallitus varautuu myöntämään 1,5 miljoonan euron verran hätäapua Libanoniin kiireellisiin humanitaarisiin tarpeisiin. Varat kohdennetaan ensi viikolla valmistuvan YK:n hätäapuvetoomuksen pohjalta.

Aiemmin palestiinalaisalueille on myönnetty 4,1 miljoonaa euroa.

Hallitus keskusteli Lähi-idän kriisistä ja Libanonissa oleskelevien suomalaisten tilanteesta perjantaina. Samoja asioita käytiin läpi myös hallituksen ja presidentin tapaamisessa.

EU:n puheenjohtajamaana Suomi pitää tiiviisti yhteyttä alueen maihin, EU:n komissioon ja jäsenmaihin. Suomi on myös koordinoinut EU:n toimia Nikosiassa ja Damaskoksessa sekä hoitanut yhteyksiä Israelin hallitukseen.

Hallituksen mukaan yhteistyö EU-maiden kansalaisten kotiuttamiseksi on toiminut hyvin. Päivittäin Suomen johdolla pidetyssä puhelinkonferenssissa on jaettu tietoa bussisaattueista, laivakuljetuksista ja lennoista, joilla kansalaisia on siirretty turvaan.

Muutama suomalainen
vielä sotatoimialueella

Ulkoministeriön evakuointiponnistelut keskittyivät perjantaina maan levottomiin eteläosiin.

- Kaksi suomalaista pääsi tänään lähtemään tanskalaisten matkassa bussikuljetuksella Sidonista, kertoi ulkoasiainsihteeri Anssi Kullberg puhelimitse Beirutista STT:lle. Matkalaisten oli tarkoitus lähteä laivakuljetuksella joko Kyproksen tai Turkin kautta kotimatkalle.

Yksi Etelä-Libanonissa oleillut suomalainen on tiettävästi lähtenyt omin päin Syyriaan. Sotatoimialueella on vielä kolmihenkinen suomalaisperhe, joka pitää yhteyttä alueella oleviin ranskalaisiin päästäkseen heidän kanssaan pois alueelta.

Uusia huollettaviakin on matkan varrella ilmaantunut. Kaksi YK-tehtävissä toiminutta suomalaista siviilityöntekijää on ilmoittanut viranomaisille, että he haluavat lähteä Libanonista. Kullbergin mukaan heille pyritään järjestämään kuljetus ensisijaisesti yhteistyössä Pohjoismaiden tai EU-maiden kanssa, jos YK ei pysty heitä auttamaan. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  2. 2

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  3. 3

    Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

  4. 4

    Epäily: Vaarallista ainetta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – poliisi selvittää, oliko teko tahallinen

  5. 5

    Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

  6. 6

    Tanskan poliisi ei usko, että sukellusveneessä kadonnut toimittaja löytyy elossa – ”Etsimme kuollutta ihmistä”

  7. 7

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  8. 8

    Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

  9. 9

    Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

  10. 10

    Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  3. 3

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  4. 4

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  5. 5

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  8. 8

    Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

  9. 9

    Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

  10. 10

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  2. 2

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  3. 3

    Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

  4. 4

    Epäily: Vaarallista ainetta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – poliisi selvittää, oliko teko tahallinen

  5. 5

    Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

  6. Näytä lisää