Teijo

Kotimaa

Valikko

Sairaanhoitajaa epäillään kahdesta henkirikoksesta

Keskusrikospoliisin Tampereen yksiköllä on tutkittavana kaksi henkirikosta, joihin nuoren naispuolisen sairaanhoitajan epäillään syyllistyneen työssään Ylöjärven kuntoutuskeskuksessa. Uhrit olivat kehitysvammaisia.

Kuolleet henkilöt ovat olleet 54-vuotias mies ja 79-vuotias nainen. Nainen ehti olla työssä vain kuukauden ajan.

- Teon motiivista ei vielä ole tietoa, kertoi rikoskomisario Paavo Tuominen Ilta-Sanomille.

Poliisi ei tutkinnallisista syistä vielä kerro, mistä tai keneltä myrkytysepäily lähti liikkeelle.

- Minkäänlaista armomurhasyytä ei myöskään ole kuulustelussa tullut esille, sanoi Tuominen.

Ylöjärven kuntoutuskeskus on hyvin vaikeavammaisten potilaiden hoitopaikka. Keskus on perustettu 1960-luvun alussa ja se kuuluu Pirkanmaan sosiaalipalvelujen kuntayhtymään.

Kuntoutuskeskuksessa on vuosittain noin 250-300 kuntoutettavaa.

Nuori sairaanhoitaja ehti olla töissä vain kuukauden. Hän on suomalainen. Hoitajan epäillään käyttäneen tekotapana myrkyttämistä.

Teot ovat tapahtuneet ajanjaksolla 26.7. - 5.8.2007. Sairaanhoitaja on irtisanottu työstään. Hänet on pidätetty esitutkinnan vuoksi jo keskiviikkona. Hänen vangitsemisestaan on määrä päättää lauantaina.

Vammaisten ihmisoikeusjärjestön Kynnys ry:n mukaan kuolemantapaukset ovat erittäin hälyttävä merkki valvonnan puutteesta sekä siitä, ettei kehitysvammaisten elämää arvosteta.

KRP:n tutkinnasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Etelä-Saimaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  8. 8

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  9. 9

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  10. 10

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  7. 7

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  8. 8

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  9. 9

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  6. Näytä lisää