Iivari, Iivo

Kotimaa

Sasin kuolonkolarin syy ei selvinnyt

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansanedustaja Kimmo Sasin ajaman kuolonkolarin syy ei ole selvinnyt poliisitutkimuksissa.

Rikoskomisario Antti Heijarin mukaan tapahtumien kulku on selvillä, mutta Sasin auton kulkeutumiselle väärälle kaistalle ei ole löytynyt selitystä.

Vastaantulijan kaistalla ajanut Sasi ajoi maanantaina Ylöjärvellä Pirkanmaalla nokkakolarin, jossa kuoli 70-vuotias mies.

Sasi pääsi
tänään kotiin

Keppien kanssa liikkunut Sasi pääsi torstaina kotiin oltuaan pari päivää sairaalahoidossa maanantaisen kolarin jälkeen. Aulassa odottaneille toimittajille hän sanoi menevänsä lepäämään.

- Ihan intomielisellä taisteluhengellä ei tämmöisen tapauksen jälkeen voi olla kampanjoimassa, totesi Sasi torstaina iltapäivällä Tampereen yliopistollisen sairaalan aulassa.

Sasi kertoi pyrkivänsä osallistumaan valtiopäivien päättäjäisiin ensi tiistaina. Sen jälkeen hän aikoo olla mukana parissa vaalitilaisuudessa, mutta suurin osa kampanjaohjelmasta on peruttu.

Kuuli ambulanssissa
olleensa kolarissa

Ylöjärvellä sattuneesta kuolonkolarista Sasi ei edelleenkään sanonut muistavansa mitään. Sasi ajautui vastaantulijan kaistalle, ja törmäyksessä kuoli iäkäs mies. Miehen puoliso loukkaantui.

- Heräsin ambulanssissa, ja ambulanssin henkilökunta selitti että olen ollut kolarissa ja olen matkalla sairaalaan, kertoi Sasi.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja on kuulustellut Sasia. Sasin mukaan on mahdollista, että hän on nukahtanut rattiin.

Väsymys isku
ennen kolaria

Hieman ennen kolaria Sasi oli ajaessaan tuntenut itsensä väsyneeksi, mutta tuntemus meni ohi. Edellisen yön hän nukkui hyvin ja oli aamupäivällä pirteä.

- Olin syönyt aika niukan aamupalan ja päivällä vain kahvia ja pullaa kokoomuksen tiskiltä, kertoi Sasi.

Kolari sattui iltapäivällä, kun Sasi oli matkalla vaalitilaisuudesta toiseen.

Sasi kertoi menevänsä noin neljän viikon päästä tutkimuksiin, joissa on määrä selvittää onko hänellä jokin elimellinen vika. Mahdollista on sekin, että veren sokeripitoisuus on ajaessa äkillisesti laskenut.

Sasi selvisi onnettomuudesta melko vähäisin vammoin. Hänen nilkkansa on kipsissä ja solisluu murtunut. Lisäksi niskanikamissa on välilevyn siirtymiä, joita hoidetaan niskatuella.

Poliisi: Kohu ei
vaikuta Sasi-jutun tutkintaan

Sasin aiheuttamasta liikenneonnettomuudesta julkisuudessa noussut kohu ei vaikuta turman poliisitutkintaan, vakuuttaa tutkinnanjohtaja rikoskomisario Antti Heijari Nokian kihlakunnan poliisilaitokselta.

Heijarin mukaan tapaus tutkitaan tavanomaiseen tapaan riippumatta siitä, kuka on ollut osallisena tapahtumiin.

- Puolueettomuus on hyvä lähtökohta, Heijari linjaa.

Onnettomuuden mahdollisena syynä on mainittu rattiin nukahtaminen tai sairauskohtaus. Sasin tukijoukot ovat korostaneet sairauskohtauksen mahdollisuutta ja muistuttaneet kansanedustajan vuoden takaisesta pyörtymisestä.

Sasin luona keskiviikkona vieraillut kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) otti tapahtuneeseen kantaa kesken tutkinnan puhumalla Aamulehden verkkosivulla julkaistussa videohaastattelussa "tajunnan menetyksestä".

- Tässä tilanteessa, kun ollut kaksi tällaista selittämätöntä tietyllä tavalla tajunnan menetystä, tehdään hyvin perusteellinen tutkimus, Zyskowicz kertoi.

Onko poliisi kokenut puheet sairauskohtauksesta tai tajunnan menetyksestä yrityksenä vaikuttaa tutkintaan?

- Sillä lailla ei ole koettu, Heijari sanoo.

Puheet eivät tutkinnanjohtajan mukaan johda siihenkään, että poliisi paneutuisi Sasin terveydentilaan normaalia tarkemmin.

- Ei se vaikuta. Muutenkin on tehty aika tarkasti tämä asia, Heijari toteaa.

Poliisi epäilee Kimmo Sasia kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tutkinta saattaa kestää vielä useita viikkoja, koska muun muassa oikeuslääkeopillisen tutkimuksen tuloksia joudutaan odottamaan.

Tapahtumien kulku on jo käynyt selväksi, mutta Sasin auton väärälle kaistalle kulkeutumisen syy ei ole selvinnyt.

Poliisin mukaan keliolot tai auringon häikäisy eivät vaikuttaneet onnettomuuteen. Sasi ei käyttänyt matkapuhelinta eikä hänen autossaan ollut ajamiseen vaikuttanutta teknistä vikaa. Kukaan tapahtumiin osallinen ei ajanut ylinopeutta tai käyttänyt päihteitä.

(STT-IS)

Ben Zyskowicz vieraili Sasin luona

Katso video turmapaikalta

Näitä luetaan!
  1. 1

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  2. 2

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  5. 5

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  6. 6

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  9. 9

    Miljoonat seurasivat auringonpimennystä taivaalla – vain kuusi ihmistä näki Maan pinnalle langenneen mustan täplän

  10. 10

    Kelpo koulutus ja talous kasvaa, mutta töitä ei löydy – Marokossa otolliset olot terrorismin pesiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  4. 4

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  5. 5

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  6. 6

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  7. 7

    80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

  8. 8

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  9. 9

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  10. 10

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

  2. 2

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  3. 3

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  4. 4

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  5. 5

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  6. Näytä lisää