Martta

Kotimaa

Valikko

Nettivideolla potkineelle vartijalle ei rangaistusta

Julkaistu:

Nettivideolla nuorukaista potkinut vartija välttyi rangaistukselta. Helsingin käräjäoikeus katsoi keskiviikkona, että 23-vuotias ex-vartija syyllistyi pahoinpitelyyn. Hänet jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen.

Käräjäoikeus huomioi päätöksessään, että tekijä ja uhri sopivat paljon julkisuutta saaneen jupakan aiemmin keskenään. Sovinnosta huolimatta syyttäjä halusi asiasta oikeuden kannan, koska kyseessä oli vartija.

Tapaus paljastui, kun silminnäkijä laittoi videon internetin YouTube-sivuille. Ohikulkija kuvasi Helsingin Kontulassa tapahtuneen pahoinpitelyn kännykällä lokakuussa.

Videolla näkyy, kuinka vartija potkaisee maassa makaavaa miestä kaksi kertaa selkään. Vartija myönsi esitutkinnassa sekä oikeudessa avustajansa välityksellä syyllisyytensä. Hän ei itse ollut läsnä mediaa paikalle keränneessä oikeudenkäynnissä.

Syyttäjän mukaan tapahtumat lähtivät liikkeelle pahoinpitelystä, josta on epäiltynä vartijaa muutaman vuoden vanhempi mies. Samainen mies joutui hieman myöhemmin potkituksi.

Vartija sai
lähtöpassit työpaikalta

Toista miestä epäillään pahoinpitelystä, koska hän kävi ennen vartijoiden ilmaantumista käsiksi naisystäväänsä ja löi sekä potki tätä. Kun vartijat tulivat paikalle selvittämään tilannetta, mies otti uhkaavan nyrkkeilyasennon eikä totellut käskyjä.

Syyttäjän mukaan toinen vartija joutui lyömään miestä patukalla reiteen ja toinen tönäisi hänet nurin. Kun mies makasi jo maassa raudoitettuna, toinen vartija potkaisi häntä kahdesti.

- Osallisten tunnekuohu on ollut suurempi kuin käytetty väkivalta, kihlakunnansyyttäjä Ari Silvennoinen kuvaili oikeudenistunnossa.

Ex-vartijan avustajana toiminut asianajaja Otto Ääri piti käräjäoikeuden ratkaisua oikeudenmukaisena.

Hän esitti oikeudelle, että ex-vartija jätettäisiin tuomitsematta rangaistukseen, koska syytetty ja uhri olivat lyöneet asiassa kättä päälle sovinnon merkiksi. Rahallisia korvauksia ei maksettu.

Pahoinpitelyjuttu oli Äärin mukaan myös saanut kohtuutonta julkisuutta ja sitä kautta haitannut ex-vartijan elämää, mikä riitti rangaistukseksi.

Vartija menetti tapauksen vuoksi työpaikkansa, ja hänen vartijakorttinsa hyllytettiin väliaikaisesti.

Ääri ei halunnut istunnon jälkeen ottaa kantaa siihen, onko miehellä mahdollisuutta vielä palata vartijan töihin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  3. 3

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  4. 4

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. 6

    MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

  7. 7

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  8. 8

    Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

  9. 9

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  10. 10

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  3. 3

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  4. 4

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. 6

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  7. 7

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  8. 8

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  9. 9

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  10. 10

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  3. 3

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  4. 4

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. Näytä lisää