Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Pelko syynä ex-vaimon miesystävän surmaan

Julkaistu:

Viha ja pelko lasten turvallisuudesta ajoivat 26-vuotiaan miehen surmaamaan ex-vaimonsa miesystävän viime marraskuussa Kotkan Hovinsaaressa.

Kihlakunnansyyttäjä Seppo Kujalan mukaan kyseessä oli murha, jonka ex-aviopari suunnitteli yhdessä. Kujala katsoo, että 24-vuotias nainen avusti teossa luovuttamalla ex-miehelleen avaimet asuntoonsa, jossa miesystävä ammuttiin television ääreen.

Surmattu, 29-vuotias kotkalaismies, oli seurustellut 24-vuotiaan kahden lapsen äidin kanssa vuoden. Alun onnen jälkeen hurjamaineisessa miehessä alkoi ilmetä kovaotteisia piirteitä.

Tilanne kärjistyi 9. marraskuuta, kun 29-vuotias vaati naista valitsemaan joko hänet tai työnsä bingoemäntänä. Nainen totesi valitsevansa työnsä, jolloin mies haki varastetun pistoolin ja asetti sen naisen ohimolle vaatien tätä soittamaan työnantajalleen. Itkien nainen irtisanoi itsensä.

Nainen pakeni pistoolin kanssa ex-miehensä luo ja kävi tämän kanssa itkuisen keskustelun siitä, kuka 29-vuotiaan voisi tappaa. Naisen mukaan ainoa vaihtoehto tappamiselle oli "palata takaisin ja ottaa turpatälli tai luoteja".

Puoliltaöin ex-parin keskustelu kääntyi miesystävän uhkaukseen surmata naisen lapset. Tätä 26-vuotias ei sulattanut, koska toinen lapsista oli hänen.

Mies otti pistoolin ja lähti naisen asunnolle. Hänen mukaansa tarkoituksena oli tappopuheista huolimatta vain "kouluttaa" miestä. Miehet tunsivat toisensa vuosien takaa.

26-vuotias ampui miestä yhdeksän kertaa ylävartaloon. Teon jälkeen hän heitti pistoolin mereen.

Ex-pari kiisti surman aluksi jyrkästi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  2. 2

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  3. 3

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  4. 4

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  5. 5

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  6. 6

    Manchesterin iskun kolmas nimetty uhri on 26-vuotias John – ”Kaunis sielu”

  7. 7

    Samu Haber sai vuonna 2006 tuomion neljästä törkeästä petoksesta – lomaosakkeilla huijattiin lukuisia suomalaisia

  8. 8

    Kolme asiaa, joista lähes kaikki pariskunnat riitelevät vähän väliä – näin vältät ne

  9. 9

    Koululaisia kuljettanut vesibussi rysähti laituriin – ikkunat rysähtivät lasten niskaan

  10. 10

    Pelko kävi toteen: 8-vuotias Saffie oli iskun toistaiseksi nuorin uhri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  4. 4

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  5. 5

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  8. 8

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

  2. 2

    Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

  3. 3

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  4. 4

    Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

  5. 5

    Näyttelijä Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana

  6. Näytä lisää