Minja, Miisa

Kotimaa

Poliisijohtajalle ylinopeudesta sakot ja kortti pois

Julkaistu:

Ylinopeudella poliisin tutkaan ajanut Länsi-Suomen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero joutuu maksamaan rangaistukseksi sakkoja 1 740 euroa.

Sakot määräsi tänään Nokian kihlakunnansyyttäjä Antti Virtanen. Ylinopeusasian ratsiapaikalla käsitellyt vanhempi konstaapeli joutuu vastaamaan käräjillä siitä, ettei antanut tien päällä esimiehelleen sakkoja.

Kihlakunnansyyttäjä vaatii vanhemmalle konstaapelille rangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä tai virkavelvollisuuden rikkomisesta. Juttu tulee toukokuussa esille Tampereen käräjäoikeudessa.

Lääninpoliisijohtaja Paatero ajoi 15. maaliskuuta ylinopeudella poliisin tutkaan valtatie 9:llä Tampereen ja Oriveden välillä. Vauhtia oli 78 kilometriä tunnissa 30 kilometrin rajoitusalueella. Ratsiapaikalla oli poikkeuksellisen alhainen nopeusrajoitus tietyömaan vuoksi.

Poliisipartio ei sakottanut Paateroa, vaikka ylinopeus oli huomattava.

Nokian kihlakunnansyyttäjä Antti Virtanen päätti ylinopeussakosta rangaistusmääräysmenettelyssä tänään. Paateron saama rangaistus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on 30 päiväsakkoa, yhteensä 1 740 euroa.

Ajokieltoa kaksi ja
puoli kuukautta

Kaarinan kihlakunnan poliisi päätti puolestaan tänään Paateron ajokiellosta, joka kestää 9. heinäkuuta saakka. Poliisi katsoi lääninpoliisijohtajan ylinopeuden vakavaksi piittaamattomuudeksi liikenneturvallisuutta kohtaan ja määräsi hänet ajokieltoon kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi.

Lääninhallituksen poliisiosasto välitti tänään tiedotusvälineille Mikko Paateron kannanoton. Siinä Paatero kirjoittaa, että syyttäjän johtama esitutkinta on osoittanut, että hän ei ole millään tavalla pyrkinyt tien päällä vaikuttamaan asiansa käsittelyyn.

- Kaikenlainen vaikuttaminen olisi ollut tuomittavaa, myös muun muassa sakon pyytäminen, lääninpoliisijohtaja linjaa.

Paateron mukaan hänelle on tapahtumassa raskainta ollut julkisuus, jonka varjossa sakon suuruus tai ajokiellon pituus ovat toissijaisia asioita. (STT)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  2. 2

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

  7. 7

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  8. 8

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  9. 9

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  10. 10

    Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  9. 9

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  10. 10

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

  2. 2

    Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

  3. 3

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  4. 4

    Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. Näytä lisää