Mauno, Maunu

Kotimaa

Moottorikelkkailijoilla musta tammikuu

Julkaistu:

Kolme viikkoa, kolme kelkkaturmaa. Neljä uhria.

Moottorikelkkaonnettomuuksien musta tammikuu sai jatkoa lauantai-iltana, kun meren jäällä ajellut mies törmäsi laituriin Kotkan Kuutsalossa. Toivoa toipumisesta ei juuri ole.

- Hän on aivokuollut, kertoi vanhempi konstaapeli Timo Tarvonen Kotkan poliisista.

Tarvosen mukaan kotkalaismies lensi törmäyksen voimasta noin kymmenen metriä päin rautaista puomia. Hän sai pahoja vammoja päähänsä. 1951 syntynyt mies ei käyttänyt suojakypärää.

Onnettomuus tapahtui iltayhdeksältä. Mies oli sanonut ystävälleen ajelevansa korkeintaan viiden minuutin lenkin. Kun miestä ei kuulunut muutaman minuutin kuluttua takaisin, ystävä lähti etsimään. Hän löysi kelkkailijan makaamasta jäällä moottorikelkan läheltä.

- Pahalta näyttää. Neljä kelkkaturmaa yksin tammikuussa on ihan väärä suunta. Yleensä kelkkakuolemia sattuu vuosittain 7-8, sanoo kelkkaonnettomuuksia paljon tutkinut ylikonstaapeli Reijo Köngäs Rovaniemen Liikkuvasta poliisista.

Könkään mielestä kelkoille voisi määrätä rakenteellisen huippunopeuden. Hänestä 80-100 kilometrin huippunopeus olisi ihan riittävä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  2. 2

    SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  3. 3

    Supo: Epäillyn profiili sopii viime aikojen terroritekoihin – kyseessä iskutyyppi, johon Isis kannustanut

  4. 4

    Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

  5. 5

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  6. 6

    KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

  7. 7

    Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

  8. 8

    Risikko Ylellä: Koston kierrettä ei saa päästä syntymään

  9. 9

    MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

  10. 10

    IS seuraa: Turun puukotuksesta epäilty turvapaikkahakuprosessissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  5. 5

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  9. 9

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  10. 10

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  2. 2

    SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

  3. 3

    Supo: Epäillyn profiili sopii viime aikojen terroritekoihin – kyseessä iskutyyppi, johon Isis kannustanut

  4. 4

    Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

  5. 5

    Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

  6. Näytä lisää