Tuukka, Touko

Kotimaa

Valikko

Heinäluoma ei usko SDP:n kärsineen SAK:n mainoksesta

Julkaistu:

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma myöntää tyylin pettäneen SAK:n vaalimainoksessa. Hän pitää mainoksen poisvetämistä oikeana ratkaisuna.

Heinäluoma kommentoi asiaa MTV3:n vaalitentissä maanantai-iltana.

Heinäluoma ei pelkää, että kohua herättänyt mainos liitettäisiin SDP:hen.

- Uskon, että ihmiset tekevät selvän eron. Kysymys on palkansaajajärjestöstä ja sen kampanjasta omille jäsenille. SDP puolueena esittää omat tavoitteensa, hän sanoi.

Tentissä valtiovarainministeri Heinäluoma joutui puolustamaan myös SDP:n omia mainoksia, mutta sivuutti kysymyksen niiden poistamisesta.

- Ne vaalimainokset kertovat meidän sanoman. Me halutaan puhua näissä vaaleissa vanhusten hoidon puolesta eli hoitoon pääsee ikäihmiset ilman, että se on lompakosta kiinni. Ja koulutus yliopistoon saakka pitää pitää maksuttomana, Heinäluoma sanoi.

Hän muistutti myös SAK:n hakeneen mainoksella hyvää asiaa eli työntekijöiden äänestysinnon lisäämistä.

- On haettu huomiota itse asian kustannuksella ja voisi sanoa, että tyyli ei ole kohdallaan, Heinäluoma arvioi.

SAK:n tv-mainonnan oli määrä alkaa maanantaina, mutta SAK päätti sunnuntaina vetää mainoksen pois ja korvata sen uudella.

(STT-IS)

Katso kohumainos!

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  7. 7

    Ei herkille! Suomalaisnäyttelijä syö ihmislihaa televisiossa – reaktio yllättää kaikki

  8. 8

    Kaksi nuorta loukkaantui ulosajossa Tuusulassa

  9. 9

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  10. 10

    20-vuotias Hailey nappasi maailman seksikkäimmän naisen tittelin – hehkuu viettelevissä bikinikuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

  2. 2

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  5. 5

    Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

  6. 6

    Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

  7. 7

    Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

  8. 8

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  9. 9

    Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

  10. 10

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  2. 2

    Kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista särkee sydämen – Millien, 12, äiti kuoli Manchesterin iskussa

  3. 3

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  4. 4

    Öljysheikki tilasi 50 euron ruoat ja antoi Veeralle liki tonnin tipin: ”Ei ollut mikään polttariseurue”

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. Näytä lisää