Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

10-vuotias poika joutui puukkomiehen sieppaamaksi

Tuntematon mies kaappasi 10-vuotiaan pojan mukaansa teräaseella uhkaamalla maanantaina Espoossa.

Poika oli miehen vankina yli kuusi tuntia ennen kuin hän pääsi karkuun.

Poliisin mukaan pojalle ei ole tehty fyysistä eikä seksuaalista väkivaltaa. Kaappauksen tarkoitus on epäselvä. Mies ei juurikaan puhellut pojalle kaappauksen aikana.

Tapahtumat saivat alkunsa kello kahden aikaan iltapäivällä. Poika oli odottamassa kaveriaan koulun päättymisen jälkeen Kivenlahdessa sijaitsevan Mainingin koulun läheisyydessä olevalla kalliolla (kuva).

Tuntematon mies lähestyi poikaa läheisen urheilukentän suunnasta ja pakotti pojan mukaansa.

- Hän otti kädestä kiinni, näytti teräasetta ja sanoi pojalle, että nyt lähdet matkaan, rikoskomisario Jukka Kaski Espoon poliisista kertoi.

Poika kertoi poliiseille, että hän oli istunut miehen kanssa välillä penkeillä ja kallioilla. Mies oli tarjonnut karkkia, mutta poika ei ollut ottanut.

Kivenlahden rannassa poika pääsi irrottautumaan miehen otteesta ja pakenemaan, kun mies vastasi kännykkäänsä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  5. 5

    Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

  6. 6

    Mestaripakki lähtee Tapparasta – haluaa nähdä seksikkäimpien urheilijoiden joukkoon valittua tyttöystäväänsä useammin

  7. 7

    Tunkki petti, mies huusi puoli tuntia apua, kunnes vaimo kuuli

  8. 8

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  9. 9

    Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan – tylynä Fuengirola-lehdessä mielensäpahoittajalle: ”Kannattaisi palata Suomeen kylmähoitoon”

  10. 10

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  3. 3

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  4. 4

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  5. 5

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  8. 8

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  9. 9

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  10. 10

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  2. 2

    Yksi kuoli auton törmättyä useita koululaisia kuljettaneeseen linja-autoon Ähtärissä

  3. 3

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  4. 4

    Arvokkaalla alueella sijaitsevan unelmatalon rakenteista paljastui hirveä homepommi – myös käräjäoikeus teki virheen

  5. 5

    Suosikkijuontaja Anna Perho purskahti itkuun suorassa lähetyksessä – jätti hyvästit radiolle

  6. Näytä lisää