Varpu, Vaula

Kotimaa

Nuorten auto suistui tieltä - yksi kuoli, neljä loukkaantui

Julkaistu: , Päivitetty:

Nuori nainen kuoli ja neljä muuta nuorta loukkaantui henkilöauton suistuttua tieltä Jyväskylässä lauantain vastaisena yönä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen puoli viiden aikaan. Nuoret olivat matkalla Jyväskylän Seppälänkankaalta Palokkaan, kun humalassa ollut kuljettaja menetti autonsa hallinnan. Auto suistui soratiellä kaarteessa vasemmalle ja osui oikea kylki edellä puuhun.

Kuljettajan vieressä istunut jyväskyläläinen 18-vuotias nainen kuoli heti. Pelastustyöntekijöiden saapuessa paikalle muut autossa olleet olivat tajuissaan. Nuorista kaksi loukkaantui vakavasti. Loukkaantuneet kuljetettiin Keski-Suomen keskussairaalaan. Poliisin mukaan heidän tilansa oli lauantaina vakaa.

Loukkaantuneet nuoret olivat 17-18-vuotiaita. Autoa kuljetti 19-vuotias mies, joka poliisin mukaan oli vahvasti päihtynyt.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Räikkönen ja Vettel tekivät historiaa: Tällaista keskeytystä ei ole nähty ikinä F1-historiassa

  4. 4

    Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

  5. 5

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  6. 6

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  7. 7

    Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

  8. 8

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  9. 9

    Niki Lauda ihmettelee Kimi Räikkösen syyttämistä

  10. 10

    Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  2. 2

    15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

  3. 3

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  4. 4

    Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

  5. 5

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  6. 6

    Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

  7. 7

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  8. 8

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  9. 9

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  10. 10

    Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

  2. 2

    Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

  3. 3

    Räikkönen ja Vettel tekivät historiaa: Tällaista keskeytystä ei ole nähty ikinä F1-historiassa

  4. 4

    Uutuuskirja: Johannes Virolaisen lapsuuden sairaus esti lasten saamisen ja katkeroitti ensimmäisen avioliiton

  5. 5

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  6. Näytä lisää