Mervi

Kotimaa

Bodom-uhrin veli järkyttyi haudan avaamisesta

Julkaistu:

Bodominjärvellä surmatun Maila Irmeli Björklundin veli Hannu Takala luki eilen lehdestä, että poliisi on avannut hänen siskonsa ja muiden Bodom-uhrien haudat saadakseen dna-näytteitä.

- Olin käymässä kaupassa, kun näin lehdestä, että näin on tehty. Olin mennä ihan sokkiin, Takala sanoo.

Hän toteaa, etteivät viranomaiset kertoneet hänelle mitään suunnitelmistaan avata hauta.

Toisin kuin Takala, ainakin osa Bodominjärven uhrien omaisista on kuitenkin tiennyt, että haudat on avattu.

- Poliisi on kertonut meille omaisille koko ajan mitä tutkinnassa tapahtuu, ja myös tämä asia on ollut tiedossamme, kertoo erään uhrin lähiomainen.

Lue tänään Ilta-Sanomista myös, millä perusteilla Nils Gustafssonia todennäköisesti syytetään ja historiantutkija Jukka Relanderin ja dekkarikirjailija Leena Lehtolaisen näkemykset siitä, mikä ihmisiä Bodominjärven tapahtumissa edelleenkin kiehtoo!

TV2 uusii Ei vanhene koskaan -rikossarjan Bodom-jakson tänään klo 22.05.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  6. 6

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  7. 7

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  8. 8

    Turhautunut vaimo avautuu seksin puutteesta: ”Vuosi sitten mies lupasi kohta lisää – ei ole kuulunut”

  9. 9

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  10. 10

    Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  6. 6

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  7. 7

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  8. 8

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  9. 9

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  10. 10

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  4. 4

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  5. 5

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  6. Näytä lisää