Alpo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Traktori kaatui, isoisä kuoli

Kevään viimeinen polttopuiden hakumatka koitui eläkeläismiehen kohtaloksi lauantaina Mikkelin Ihastjärvellä. 66-vuotias mies jäi puristuksiin, kun vanha traktori kaatui.

Miehen mukana matkusti hänen viisivuotias lapsenlapsensa. Poika on hoidettavana Mikkelin keskussairaalassa. Hänen tilansa on vakaa.

Kaksikko oli lähtenyt aamuvarhain metsään hakemaan koivunrankoja. Tarkoituksena oli hankkia polttopuita talven varalle. Urakka oli kahta tukkia vajaa.

Puut kiinnitettiin metalliketjuilla International-merkkisen traktorin perään. Ajoneuvo oli kymmeniä vuosia vanha, eikä siinä ollut ns. turvaohjaamoa. Kone käynnistettiin ja pikkupoika hyppäsi isoisänsä syliin.

Kaksikko ajoi ylös kotitalolle johtavaa jyrkkää ylämäkeä, kun matkanteko keskeytyi äkisti. Puiden oksat olivat uponneet syvälle maahan. Takavetoisen ajoneuvon keula nousi korkealle ilmaan ja traktori kippasi taka-akselinsa ympäri. Talon pihapiirissä ollut lapsen äiti kuuli tieltä ryskettä ja havaitsi savupilven. Auttajien päästyä paikalle he löysivät viisivuotiaan tieltä. Poika oli tajuissaan, eikä hänellä ollut näkyviä vammoja.

Traktori oli kaatunut, ja pikkupojan isoisä oli jäänyt työkoneen alle. Hänet todettiin myöhemmin kuolleeksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

  2. 2

    Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

  3. 3

    Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

  4. 4

    Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

  5. 5

    Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

  6. 6

    Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

  7. 7

    Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

  8. 8

    Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

  9. 9

    Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

  10. 10

    Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

  2. 2

    Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

  3. 3

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  4. 4

    Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

  5. 5

    Antti Holma avoimena somessa: ”Poistettu syylä olikin syöpä”

  6. 6

    Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

  7. 7

    Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

  8. 8

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  9. 9

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  10. 10

    Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

  2. 2

    Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

  3. 3

    Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

  4. 4

    Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

  5. 5

    Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

  6. Näytä lisää