Armas

Kotimaa

Valikko

Merikukka Forsius pudotti roimasti luomutilansa hintaa

Kansanedustaja Merikukka Forsius-Harkimo (vihr) on saanut myytyä Vihdissä sijaitsevan luomutilansa. Kaupat tehtiin tämän kuun alussa.

Pari vuotta myynnissä olleen kiinteistön hinnaksi tuli lopulta 315000 euroa. Kun Forsius viime vuoden juhannuksen tienoilla ensimmäisen kerran kaupitteli luomutilaa, hintapyyntö oli reilut satatuhatta euroa enemmän.

Ostajiksi löytyi lopulta vantaalainen nuoripari, joka on saanut kiinteistöön jo täyden omistus- ja hallintaoikeuden. Tiluksilla tepastelee jo näinä päivinä terhakkaita tiibetinspanieleita, sillä omistajat pitävät kenneliä.

Merikukka Forsius-Harkimo, 32, asuu nykyisin Sipoossa urheilupomo Hjallis Harkimon ja pariskunnan yhteisen lapsen kanssa. Hän hankki maalaismaisemassa sijaitsevan Vihdin-tilan haltuunsa 1997. Sen arvo nousi vuosien mittaan kolminkertaiseksi, sillä ostohinta oli reilut satatuhatta euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  3. 3

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  4. 4

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  5. 5

    Verkkouutiset: Alkoholin ostamista ulkomaisesta nettikaupasta ei ehkä voidakaan kieltää

  6. 6

    Neljää ulkomaalaistaustaista miestä epäillään taposta Tampereella – poliisi: ”Ei asuntoon ole vahingossa menty”

  7. 7

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  8. 8

    Miksi vatsa turpoaa? Sisätautilääkäri kertoo, milloin vatsakipuisen pitää mennä lääkäriin

  9. 9

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  10. 10

    Lewis Hamilton kunnioitti syksyllä kuollutta Aki Hintsaa upealla tavalla – tässä on ”pikku-Aki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  4. 4

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  5. 5

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  2. 2

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  3. 3

    Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

  4. 4

    Tosi-tv-parin 30 vuoden liitto päättyi eroon, mies iski heti vaimonsa ystävän – fanit raivona: ”Mautonta ja halpamaista”

  5. 5

    Verkkouutiset: Alkoholin ostamista ulkomaisesta nettikaupasta ei ehkä voidakaan kieltää

  6. Näytä lisää