Leo

Kotimaa

Valikko

Paniikki iski onnettomuusbussissa

Julkaistu:

Raju bussikolari nostatti paniikkia matkustajien keskuudessa eilen Espoon Länsiväylällä.

Uhkaava onnettomuus tapahtui ennen kolmea iltapäivällä, kun Helsingistä poispäin tullut linja-auto ajoi toisen perään pysäkin tuntumassa. Kahdeksan ihmistä loukkaantui.

Kaksi nuorta naista istui etummaisen bussin toiseksi viimeisellä rivillä, kun kauhea täräys levitti heidän ympärillensä suunnattoman määrän lasia ja pölyä.

- Minä huusin kovaa, ja muistan, että muutkin huusivat, kertoo toinen mukana ollut.

Naiset pelastuivat täpärästi, sillä perään ajanut linja-auto työnsi etummaisen auton perän täysin ruttuun. Käytävän toisella puolella istunut matkustaja loukkaantui vakavasti jäätyään puristuksiin istuimien väliin.

Espoon poliisi ei suostunut eilen kommentoimaan onnettomuutta millään lailla lukuun ottamatta lyhyttä tiedotetta.

- Kyse oli kahden linja-auton kolarista. Enempää en spekuloi tässä vaiheessa, totesi päivystävä komisario Jarmo Pitkämäki.

Tapahtumapaikan jarrutusjäljet kertovat kolarin rajuudesta. Ennen törmäyspaikkaa jompikumpi autoista on liukunut lukkojarrutuksessa yli 20 metrin matkan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  2. 2

    David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

  3. 3

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  6. 6

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  7. 7

    F1-huhumylly pyörii – Ricciardolla sopimus Ferrarin kanssa?

  8. 8

    Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

  9. 9

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  10. 10

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  2. 2

    Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

  3. 3

    ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

  4. 4

    Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

  5. 5

    Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

  6. 6

    Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

  7. 7

    Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

  8. 8

    Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

  9. 9

    Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

  10. 10

    Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  10. 10

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

  2. 2

    David Beckham julkaisi nuoruuskuvan äitinsä kanssa – useat yhdennäköisyydet hämmentävät: ”Miksi äitisi näyttää niin tutulta?”

  3. 3

    Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

  4. 4

    Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

  5. 5

    ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

  6. Näytä lisää