Vesa

Kotimaa

Uusintaottelu?

Julkaistu:

Jäätteenmäen ehdokkuus sähköistäisi Helsingin vaalipiirin.

Yksi ehdokas pystyy nostamaan vaali-innon Helsingissä uuteen lentoon, ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk).

Jos Irak-tunkiota sohaissut Jäätteenmäki päättää lähteä ehdolle maaliskuun eduskuntavaaleihin, Helsingin vaalipiiri ja koko vaalitaistelu sähköistyy hetkessä.

Euroedustaja Jäätteenmäki nousisi heti taistelupariksi pääministeriehdokas Eero Heinäluomalle (sd).

Vaalitaistelussa haetaan vielä asemia, vaikka Helsingissä on jaossa ennätysmäärä kodittomia ääniä. Pulaa on valovoimaisista ehdokkaista.Viime vaalien Helsingin viidestä suurimmasta ääniharavasta ehdolla on toistaiseksi vain yksi, Ben Zyskowicz (kok).

Lipponen ja
Halme luopuvat

Eduskunnasta luopuvat Paavo Lipponen (sd), Tony Halme (ps), Osmo Soininvaara (vihr) ja Outi Ojala (vas).

Irina Krohn (vihr) sai pestin Elokuvasäätiöön ja Eva Biaudet (r) lähti vuodenvaihteessa Ety-tehtäviin Wieniin.

Vaalipiiriään vaihtavat Leena Harkimo (kok) ja Pertti Salovaara (kesk).

Kertaalleen ehdokkuudestaan kieltäytyneellä Jäätteenmäellä on noin kuukausi aikaa pyörtää päätöksensä.

Yllä mainittu yhdeksikkö keräsi 30 prosenttia helsinkiläisten äänistä, liki 100 000 ääntä. Helsingistä valitaan 21 kansanedustajaa.

Viime vaaleissa helsinkiläisiä äänestäjiä hemmoteltiin Jäätteenmäen ja Lipposen kiivaalla pääministerikamppailulla.

Nyt pääministeriehdokkaiden määrä on puolittunut vaalipiiriään vaihtaneeseen Heinäluomaan.

Rouvien
taisto

Helsingin vaalitaisteluun uuden tuulahduksen tuo rouvien taisto, kun eduskuntaan yrittävät niin pääministerin ex-vaimo Merja Vanhanen (kesk) kuin ex-pääministerin vaimo Päivi Lipponen (sd).

Muista julkkisehdokkaista tunnetuin lienee Miss Universum 1975 Anne Pohtamo (kd).

Miten keskusta pärjäisi ilman Jäätteenmäkeä? Onnistuuko Heinäluoma täyttämään Lipposen saappaat?

Miten kokoomus pärjää nyt pääministerikamppailussa?

Kuinka käy vihreiden ja vasemmistoliiton, kun ehdokaslistasta puuttuvat viime vuosien ääniharavat Ojala ja Soininvaara?

Minne menevät lähiöiden nukkuvien puolueen äänestäjiä herätelleen Halmeen äänet?

Ääniperilliset

Kenestä puolueen ääniharava?

IS poimi nyt Helsingissä olevista ehdokkaista ne, jotka saivat puolueessaan eniten ääniä pääkaupungissa 2003 vaaleissa.

Vaalipiiriään Helsinkiin vaihtaneet Eero Heinäluoma (sd), Astrid Thors (r) ja Mari Kiviniemi (kesk) eivät ole vertailussa mukana.

Kevään ehdokkaista eniten ääniä 2003 Helsingissä:

Kokoomus: Ben Zyskowicz 12780Sdp: Erkki Tuomioja 9548 (Lipponen 26415)Vihreät: Tuija Brax 7747 (Soininvaara 11341)Vasemmistoliitto: Paavo Arhinmäki 3095 (Ojala 6658)Keskusta: Terhi Peltokorpi 1402 (Jäätteenmäki 15704)Rkp: Charlotte Granberg-Haakana 471 (Biaudet 7868, listasijoille 2-6 päässeet ei listalla)Perussuomalaiset: Ei samoja ehdokkaita (Halme 16390)

21 paikkaa

Keskusta (2 paikkaa)

Anneli Jäätteenmäen johdolla ennätykselliset kaksi paikkaa.Jäätteenmäen ehdokkuus toisi värinää Helsinkiin ja koko maahan.Olisiko Jäätteenmäen ehdokkuus ratkaiseva kruunu keskustan vaalivoitolle? Vai söisikö neljän vuoden takaisten Irak-paperien muisto ja ex-pääministerin kompastelu keskustan kannatusta vaalitaistossa?Ilman Jäätteenmäkeä pulassa Helsingissä. Kuntavaalituloksella olisi menettänyt toisen paikkansa.

Kuntavaaleissa, ja toistaiseksi, kärkiehdokkaina Pohjanmaan kasvattiMari Kiviniemi ja Jäätteenmäen varaedustaja Terhi Peltokorpi.

Sdp (6 paikkaa)

Hyötyi myös pääministerivaalista, sai lisäpaikan.Valtakunnan ääniharava Paavo Lipponen imuroi ääniä perinteisiltä porvarialueilta.

Kuinka Eero Heinäluoma pärjää vaaliveturina ja pääministeriehdokkaana?Parin prosenttiyksikön kannatuksen lasku veisi paikan, lisäpaikkaan vaadittaisiin lisä-ääniä kolmisen prosenttiyksikköä.

Kumpi saa enemmän ääniä, ulkoministeri Erkki Tuomioja vai puoluejohtaja Heinäluoma?

Kokoomus (6 paikkaa)

Heikko menestys pääministerimarkkinoilla vei viimeksi paikan. Miten nyt?Ei suurta ehdokaskatoa, valituista vain Leena Harkimo muualla.Ykkösnimenä Ben Zyskowicz, yksi paikka täyttämättä.Kuntavaalituloksella saisi lisäpaikan.Puheenjohtaja Jyrki Katainen kaukana Pohjois-Savossa, Sauli Niinistö Uudellamaalla.

Vasemmistoliitto (1 paikka)

Aika Outi Ojalan jälkeen.Ei ole saanut toista paikkaa takaisin, vaatii noin kahdeksan prosentin kannatuksen.Kuntavaaleissa Ojalan jälkeen eniten ääniä saivat Paavo Arhinmäki jaSirpa Puhakka.Miten pärjää kisassa vihreiden ja demarien kanssa?

Vihreät (4 paikkaa)

Lisäpaikka olisi tullut, jos olisi valittu 22 edustajaa.Minne Osmo Soininvaaran äänet?Puolueen vetovoima? Vieläkö kannatus nousee?Naisvetoinen lista Tuija Braxin, Anni Sinnemäen ja Johanna Sumuvuoren johdolla.

Rkp (1 paikka)

Menetti perinteisen toisen paikkansa.Suomenkielisten ääniä kerännyt Eva Biaudet poissa.Kärkinimeksi vaalipiiriään vaihtanut Astrid Thors.Pystyykö kääntämään tappiokierteensä?

Perussuomalaiset (1 paikka)

Ei Tony Halmetta, paikkaaja puuttuu.Jäävätkö Halmeen äänestäjät kotiin? Minne Halmeen äänet?

Kristillisdemokraatit

Ei eduskuntapaikkaa 1995, 1999 ja 2003.Sai reilut 11 000 ääntä. Läpimenoon tarvittaisiin lisää ääniä muutaman tuhannen verran.

IS / Mika Lehto

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

  2. 2

    Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

  3. 3

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  4. 4

    Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

  5. 5

    Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

  6. 6

    Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

  7. 7

    Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

  8. 8

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  9. 9

    Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

  10. 10

    Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  3. 3

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  4. 4

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  5. 5

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  6. 6

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  7. 7

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  8. 8

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  9. 9

    Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

  10. 10

    Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  3. 3

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  8. 8

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

  2. 2

    Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

  3. 3

    Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

  4. 4

    Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

  5. 5

    Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

  6. Näytä lisää