Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Väärä hiv-kirje aiheutti perheriidan

Julkaistu:

Suomen Punainen Risti sai aikaan hirveän perheriidan Mikkelissä, kun se lähetti hiv-testin tuloksen väärälle miehelle reilu viikko sitten.

- Kirje herätti suurta järkytystä ja avioriidan, kun vaimo äkkäsi, että olen käynyt muka salaa hiv-testissä. Vaimo ei ottanut uskoakseen, että en ollut käynyt testissä, kun kerran kaikki henkilötiedot olivat oikein, 72-vuotias mikkeliläismies kertoo.

Kirjeessä oli miehen nimi, syntymäaika, sosiaaliturvatunnus ja osoite aivan oikein. Kirjeessä todettiin miehen olevan hiv-negatiivinen ja liitteenä oli venäjänkielinen todistus asiasta.

Mies suori niiltä sijoiltaan selvittämään asiaa SPR:n Mikkelin lääkäriasemalle, josta kirje oli postitettu.

- Laboratorion naiset suhtautuivat ihan asiallisesti. He tajusivat heti, että nyt on tapahtunut hirveä moka.

Miehen mukaan naiset eivät osanneet selittää asiaa mitenkään. He ihmettelivät, kuinka se on päässyt tapahtumaan moninkertaisesta kontrollista huolimatta.

Naiset pahoittelivat tapahtunutta ja lupasivat korvaukseksi ilmaisen kolesterolikokeen. Mies kuitenkin kieltäytyi siitä tarpeettomana.

- Olin tyytyväinen vastatodistukseen, jonka sain saman tien. Se todisti, etten ollut käynyt hiv-testissä.

Sopukin palasi perheeseen, kun mies vilautti uutta todistusta vaimolleen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  4. 4

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. 6

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  7. 7

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  8. 8

    Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

  9. 9

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  10. 10

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  10. 10

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  4. 4

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  5. 5

    Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

  6. Näytä lisää